sunnuntai 19. elokuuta 2012

Nippelitietoa etsimässä

Pyhäpäivän ratoksi voi käydä Tieteen Kuvalehden kotisivuilla tekemässä köyhän miehen äo-testin. Kaiken turhan tiedon lähteelle pääsee puolestaan tällä sivustolla. Ihan kaikki tiedot eivät pidä paikkaansa, mutta esimerkiksi ilmastonmuutoksen osalta on pari hauskaa yksityiskohtaa.

Niili on jäätynyt modernina aikana kahdesti, ensin vuonna 829 ja sitten 1010. Vielä ällistyttävämpää on, että 1408 Pohjois-Atlantti jäätyi niin, että Skotlannin Orkney-saarelle saapui jääkarhuja ja eskimoita. Suomessa 1868 oli huhtikuussa vielä 40 asteen pakkasia, ja etelässäkin jäät lähtivät vasta juhannukseksi. Pakkaset alkoivat puolestaan jo syyskuussa ja paikoitellen joka neljäs suomalainen menehtyi. Papisto levitti Länsi-Suomessa tietoutta sienien käytöstä ravinnoksi, mutta Länsi-Suomen ruokakulttuuriin kuulumattomana oppi ei mennyt perille.

Lämpöisenä ajanjaksona puolestaan lumipeite oli Kalliovuorilla 370 metriä nykyistä korkeammalla, ja Grönlannissa viljeltiin ohraa. Tunturilapin lampien hapettomista oloista löytyneiden puulustojen avulla on voitu todistaa Suomen lämpötilojen olevan pari astetta keskiajan lämpökautta alempana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lainsäädännössä usein esiintyvä ajatus, jonka mukaan on olemassa vain yksi oikea elämisen tapa, on hyvin etäinen liberalismille, koska se sallii viisaiden pakottaa kypsymättömät, oppimattomat ja lyhytnäköiset ihmiset omaksumaan sen heidän oman vapautensa nimessä.

Risto Harisalo