lauantai 26. toukokuuta 2018

Kansallissosialismi Suomessa

Elämässä mielenkiintoisinta on oppia uusia asioita ja niistä seuraava henkinen kasvu. Käsitteenä kyse on filosofiasta, joka tulee kreikan kielen sanoista filia ja sofia (viisauden rakastamista). Filosofia erityisesti antiikin kreikassa kehittynyt kulttuurin muoto, joka on katkeamatta vaikuttanut eurooppalaiseen elämäntapaan yli 2.000 vuotta. Sen keskeinen merkitys näkyy tieteen ja taiteen alueilla, jotka ovat kaikista maailman muista kulttuureista kehittyneet rikkaimmiksi nimenomaan Euroopassa. Se, että Euroopassa on ollut oikein ja sallittua kiinnostua uusista asioista, on kiihdyttänyt kulttuurievoluutiota muita maanosia nopeammin.

Filosofian vastakohta on ideologia, jossa määritellään hyväksytty ajattelutapa todellisuudesta. Esimerkiksi sosialismi on ideologia, jossa on riistäjiä ja riistettyjä, joiden oikeuksia suhteessa riistäjiin pyritään lisäämään. Ideologiassa on dogmeja, eli väitteitä, joita ei tarvitse todistaa oikeaksi. Riittää että niihin uskotaan. Luonteeltaan dogmit ovat muita pakottavia, eli lainsäädännöllä velvoitetaan myös ne, jotka eivät kyseisiin dogmeihin usko, elämään vaaditulla tavalla. Ideologiat kilpailevat elintilasta, ja demokratiassa on tullut tavaksi, että suurin ryhmä säätää lait omien dogmiensa mukaisesti.

Perustuslaillisessa järjestelmässä nojataan luonnonoikeuteen, jonka mukaan yksilöllä on olemassa vapauksia, joita kukaan ei saa ottaa pois. Niinpä perustuslakia - kuten Yhdysvalloissa - ei voi muuttaa demokraattisesti valitun enemmistön tahdon mukaisesti, ja perustulaissa määritellään yksilön vapaudet. Tämän takia suomalaista vasemmistoa ärsyttävä vapaa aseenkanto-oikeus ei Yhdysvalloista tule poistumaan, koska se on perustulaissa määritelty yksilönvapauteen kuuluva piirre. Yksilön oikeus (ja velvollisuus) suojata itseään ja omaisuuttaan (stand your ground) on eurooppalaiselle sosialistille dogmin vastaista, koska dogmin mukaan valtio saa päättää, kenellä on oikeus suojaan ja turvaan.

RKP pitää Oulussa puoluekokoustaan, ja haluaa uuden paikan eduskunnan suuressa salissa. Omasta mielestään RKP sijaitsee väärässä paikassa - äärioikealla. Puolue ei enää edusta maamme eliittiä, vaan sen puheenjohtajana on lähes marxilainen feministi Anna-Maja Henriksson, joten perinteinen sijainti puoluekentän oikeassa laidassa ei ole perusteltua. Toki myös tulkit ovat istuneet sillä puolella salia, mutta olisivathan tulkit voitu yhtä hyvin sijoittaa salin vasempaan reunaan, jos RKP olisi aikoinaan halunnut siellä istua.

Ylen uutisen mukaan oikeistolainen ajattelu on Suomessa erittäin harvinaista - alle 10% väestöstä omaa oikeistolaisen maailmankuvan. Suomessa oikeistolaisuuden vastakohta on sosiaalidemokratia, jonka merkittävin tuotos on sadan vuoden ajan rakentunut ns. pohjoismainen hyvinvointivaltio. Ideologialtaan se on lähes täydellinen kopio italialaisen Benito Mussolinin johdolla luodusta fascismista, jossa yksilö nähdään hentona varpuna yhteiskuntaa kuvaavassa vitsakimpussa. Yksilöllä ei ole oikeuksia tehdä itseään koskevia päätöksiä työelämässä, vaan asioista päättävät korporaatiot. Fascismissa yhteiskunta nähdään elävänä organismina, joka koostu soluista, joita edustavat yksittäiset ihmiset. On ihmisen vastuulla elää terveellisesti ja kantaa vastuunsa ahkerasti työskentelevänä soluna. Syöpä ja loiset kuuluvat fascistiseen mielikuvaan ei-toivotuista elintavoista ja ihmisryhmistä.

Laura Huhtasaari, Vihreä liike ja Petteri Orpo jakavat poliittisesti saman vasemmistolaisen näkemyksen, jonka mukaan heidän ideologiansa ei ole oikealla tai vasemmalla vaan "edellä". Sikäli se onkin ymmärrettävää, että kun kaikki ovat vasemmalla, ainoa keino erottäutua on jako kansallismielisiin ja ei-kansallismielisiin.

Pitkien aasinsiltojen jälkeen pääsen lopulta itse asiaan. Pidin vuosikausia täysin järjettömänä median ja heitä tottelevan poliittisen eliitin väitteitä Perussuomalaisten "äärioikeistolaisuuudesta", koska puolue on yhtä vasemmalla kuin kaikki muutkin. Vasta nyt olen ymmärtänyt, että näkemys "äärioikeistolaisuudesta" kumpuaa siitä, että Saksan kansallissosialistista työväen puoluetta kutsuttiin Stalinin käskystä äärioikeistolaiseksi, vaikka se oli nimensä mukaisesti kansallismielinen sosialistipuolue. Jos siis haluaa tukea Stalinin propagandaa, Perussuomalaisia voi kutsua äärioikeistoksi.

Kirjoitin alussa, että elämässä parasta on oppia ymmärtämään uusia asioita. Mainiossa PT-mediassa on yhä useammin täysin avoimia kansallissosialismia kannattavia kommentteja, vaikka varsinkaan sivuston ylläpitäjä "Paavo Tajukangas" ei anna moisiin kommentteihin mitään aihetta. Kun 90% väestöstä on sosialisteja, niin kansallismienlinen sellainen on kärjistäen sanottuna sitten kansallissosialisti. Kärjistäen sikäli, että muun maalaisten tai vierasrotuisten ihmisten tappamista tai sortoa ei liikkeen suomalaisessa ilmentymässä juurikaan ole. Tai ainakaan sen enempää kuin vasemmistolaisilla on vastaavaa Israeliin kohdistuvaa antisemitismiä.

Tästähän ei kuitenkaan ole aikaa kuin yksi sukupolvi, jolloin koko SDP oli kansallismielisten hallinnassa rahamäkineen, koivistoineen, lipposineen ja ahtisaarineen, eikä heitä kukaan väittänyt rotutohtoreiksi tai äärioikeistolaisiksi. Poliittisen kielenkäytön raju jyrkkeneminen kumpusi 90-luvulla valmistuneista nuorista naistoimittajista (Räty, Pettersson jne), joiden maailmankuva on äärivasemmistolainen. Tälle antinationalistista sosialismia kannattavalle feministilaumalle on syntynyt vastavoimaksi nationalistinen sosialismi. Ainoa oikea lääke olisi kansalaisten oikeistolaistuminen, mutta sitä ei ole näköpiirissä.

8 kommenttia:

Imulippo kirjoitti...

Mutta eikö juuri valtion (monopolisen) väkivaltakoneiston olemassaolo vaaranna yksilöiden luonnollisen vapauden puolustaa itseään keinoja kaihtamatta?

Kumitonttu kirjoitti...

Hyvä kysymys, johon ei varmaan ole yhtä oikeaa näkemystä. Käytännössä ns. villi länsi toimi sillä tavalla, että kyläläiset valitsivat sheriffin keskuudestaan, ja tarvittaessa erottivat hänet. Minusta se olisi hyvä tapa järjestää sisäinen turvallisuus myös nykyaikana.

Sheriffin tappaminen, kuten kaikissa kunnon lännenelokuvissa aina saa pelätä, oli symbolinen ele milloin alueella riehuvaa rosvolaumaa vastaan tai taloudellisen napamiehen harrastamaa korruptiota vastaan.

Oma arvioni on, että poliisi tarvitaan, mutta vain torjumaan rikoslaissa rikoksiksi määriteltyjä asioita. Ja tarkoitan rikokseksi määritellyllä nyt asioita, jotka uhkaavat kansalaisten omaisuutta ja terveyttä. Rikoslakiin ei kuulu moraaliset kannanotot, kuten nykyisin.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo jenkkien vapaa aseenkanto-oikeus tarkoittaa nimenomaan ja erityisesti oikeutta puolustautua valtuutensa ylittäneitä vallanpitäjiä vastaan (perustuslain 2. lisäys). Ja mahdolisuutta siihenhän nämä EUn valtiaat eivät suurin surminkaan sallisi tavallisille kansalaisille. Direktiivi on kovin hentoinen ase järeää revolveria vastaan ja satraappien käskyläisetkin pyrkinevät ensin puhuttelemaan aseistettua veetuuntunutta kansalaista pikkusen rantusti.

Kumitonttu kirjoitti...

Näinhän se on. Mutta jos rehellisesti sanon, niin en ole ihan varma, onko parempi että Euroopassa ei ole niin vapaasti aseita, kun meillä valtaideologiat ovat kommunismi ja islam, jotka kumpikin ovat erittäin väkivaltaisia luonteeltaan.

Eikös se Marco de Wittinkin kimppuun käynyt hämeenlinnalaistyyppi kulkenut potkupallojenginsä hupparissa. Nämä anarkomarkot saavat puolestani ollakin ilman aseita sen verran mielenvikaista sakkia on.

QroquiusKad kirjoitti...

Minä en kyllä ihan ymmärrä tätä "luonnonoikeus"-juttua. Ei luonnossa ole mitään muuta oikeutta kuin vahvimman oikeus.

Ihmisen nousu Maan hallitsevaksi lajiksi alkoi puhekyvyn kehittymisestä. Siihen asti lauman johtaja oli ollut sen isoin, vahvin, äksyin ja väkivaltaisin uros. Puheen kehittyminen mahdollisti lauman toiseksi vahvimman mutta johtajaa älykkäämmän uroksen sopia kolmanneksi ja neljänneksi vahvimman kanssa:
"Minä haastan johtajan suureen ääneen lauman edessä. Samalla te hiivitte hänen taakseen. Kun hän hyökkää kimppuuni, te hyökkäätte hänen selkäänsä. Kun hän kääntyy torjumaan teitä, minä vedän häneltä takaraivon halki.
Tapamme hänet sitten kolmistaan, ja minusta tulee uusi johtaja ja teistä alijohtajiani!"

Tämän tapahduttua lauman viidenneksi, nyt neljänneksi vahvin uros alkoi taivastella:
"Eeeihän noin voi...eeette te voi..."
Toiseksi vahvin, nyt vahvin hymähti ja sanoi kolmanneksi ja neljänneksi, eli nyt toiseksi ja kolmanneksi vahvimmille alijohtajilleen:
"Näyttäkääs tuolle mitä voi!"
He näyttivät. Nyt maassa makasi kaksi urosta kallot halki ja uusi johtaja sanoi olevansa tästedes se joka sanoo, mitä tehdään.
Nimenomaan sanoo:
ylivertaisen tehokas kommunikointi, eli puhekyky mahdollisti kaiken edelläkuvatun kohottaen ihmisen muiden apinoiden ja koko luonnon yläpuolelle.

Perustuslait ja sensellaiset ovat tästä alkaneen kulttuurisen kehityksen tuomaa pintasilausta, jonka alla on edelleen se tappaja-apina, kuten klassikkoromaanissa "Kärpästen herra" ansiokkaasti kuvattiin.

Luonnossa lauman johtaja on edelleen se isoin, vahvin ja väkivaltaisin. Se on se todellinen luonnonoikeus. Eli tila, jossa nimenomaan ei ole mitään oikeutta. Sillä se on kaikki sivistystä se.
Ei mitään luonnollista.

Imulippo kirjoitti...

2nd amendment on itse asiassa täyttä paskaa. Jos "valtio" voi myöntää sinulle oikeuden puolustaa itseäsi, silloin SE voi myös ottaa sen oikeuden pois. Jos sinulla on pulssi, sinulla on oikeus elää ja omistaa.

Imulippo kirjoitti...

Qroquius Kad, onko noin nykyään? Jos on, sinun pitäisi asua erakkona kaikista ihmisistä. Miksi kuitenkin tavallinen ruokakauppa, joka on luonteeltaan anarkistinen, toimii aivan hyvin ilman valtiota?

Kumitonttu kirjoitti...

QK:n kommentti on varmaan aika kuvaava. Lauman johtaja lähes kaikissa muissa kulttuureissa on edelleen väkivaltaan taipuvainen, impulssiherkkä seksihullu. Ainoastaan helleenisen kulttuurin filosofiaan perustuvat ajatusrakennelmat näyttävät voivan tuottaa puheen voimaan perustuvia, turvallisia yhteiskuntia. Käsittääkseni Egyptin faaraot olivat myös kreikkalaisesta kulttuuripiiristä lähtöisin.

Imulippo - vaikka olen itse kuulemma varsin mustavalkoinen, minähän näytän harmaalta rinnallasi. Olet oikeassa, että snd Amendment on ihmisen tekemä ja ihmisen toiselle antama valtuutus. Tärkeä ero on demokratiaan verrattuna se, että Yhdysvaltain perustuslakia ei voi muuttaa. Toki, jos joku valtio joskus perustetaan sen tilalle, niin sitten tilanne muuttuu. Tai voi muuttua.