torstai 14. huhtikuuta 2016

Kannattaako käsijarrusta vetäistä mutkassa?

Suomea vaivaa puujalka, joka on näkyy selvimmin kyvyttömyytenä erottaa tulevaisuuden vaihtoehdoista unelmat ja tosiasiat. Poliittinen eliitti yhdessä virkakunnan kanssa tarjoaa vaihtoehdoiksi unelmia, joiden arvostelijoita kutsutaan fobikoiksi tai yhä suoremmin myös vihapuheen lietsojiksi. Kauas ei historiassa tarvitse mennä löytääkseen yhtymäkohtia, ja kaikissa niissä yhteinen nimittäjä on usko sosialismin unelmiin. Tämän hetken voimakkain utopistisen yhteiskunnan puolestapuhuja on islam, josta eurooppalaset sosialistit ovat löytäneet hyvän kumppanin. Olkoonkin, että muslimit eivät kauaa katso sosialistien harhaoppisia ateistisia tai panteistisia näkemyksiä.

Suomen puujalka estää Suomea toimimasta suomalaisten hyväksi. Aivan samoin kuin Terijoen hallitus uskoi ajavansa suomalaisten etua, nykyiset internationalistiset ja antinationalistiset sosialistit uskovat tuottavansa suomalaisille maanpäällisen nirvanan antamalla kansakuntamme päätökset Mekan tai Brysselin käsiin (Moskovan sijaan). Niin sairas kuin Kreml nykyisin onkin ja niin hullu kuin Putin onkin, Venäjän vastustaminen on valjastettu - ei suomalaisten vaan - Brysselin eduksi.

Saksan itäisen armeijan komentaja Kurt von Tippelskirch totesi, että suuret kansakunnat selviävät aina jopa hävityn sodankin jälkeen, mutta Suomea hänen kävi sääliksi sen sidottua toiveensa Karjalan palauttamiseksi Saksan sotaonneen. Toisin kuin 1939, Suomen kansaa ei edustanut vieraan vallan hallitus kuten nykyisin vuonna 2016. Suomen tulevaisuus kansakuntana on käsittääkseni jo ohittanut sen kuuluisan Kelju K. Kojootin rotkon reunan ylityksen, ja nähtäväksi jää, miten nopeasti suomalaisuus katoaa monokulttuurisuuden synkkään jatkumoon.

Suomen tulevaisuus näyttää samalta kuin Viron menneisyys. Suomesta tulee samalla tavalla monikulttuurinen kuin Tallinnasta, jossa venäläisten osuus on huomattava. Suomea venäläiset eivät valtaa vaan apukoulun oppimäärän sisäistäneet muslimit. Heidän kanssaan voi elää samalla tavalla kuin olemme nähneet New Yorkissa, Lontoossa, Madridissa, Pariisissa, Brysselissä, Kölnissä, koko islamilaisessa maailmassa tai Israelissa. Amerikkalaisissa suurkaupungeissa on kokemusta monikulttuurisuuden hedelmistä, ja niitä kannattaa käyttää opintomateriaalina tutustuessaan Suomen tulevaisuuteen. Maailma ei tähän pääty vaikka se seisahtuukin pitkäksi aikaa paikalleen.

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Perustuslaillinen tasavalta

Arvostamani blogikollega Professori kirjoitti äskettäin:
"Tavoitteena on säilyttää eurooppalainen elämäntapa, joka on yhteinen meille kaikille. Eurooppalainen yhteiskunta on ainutlaatuinen, sellainen, jota parempaa ei historiassa olla nähty. Täydellinen se ei tietenkään ole, mutta kaikki on tehty, jotta olemme päässeet mahdollisimman hyvään."
Hän lainasi Lasipalatsin Totuuden kirjoitusta, josta vastasi penaali Petteri Tuohinen. Tuohinen siteerasi tuossa yllä ranskalaista sosialistia Huber Védrinea.

Kommentoin tuoreeltaan Professorille, että
Sosiaalidemokratian kilpailija on erityisesti USA:n perustuslaillinen tasavalta, jossa enemmistöpäätöksillä ei voida rajoittaa erilaisia vähemmistöjen oikeuksia. Perustuslaki on siis pysyvä, vaikka siihen voidaankin tehdä erilaisia lisäyksiä. Lisäykset eivät kuitenkaan voi rajoittaa alkuperäisen perustuslain sallimia oikeuksia.
Toinen blogikollegani Tundra Tabloids on vuosia ja vuosia pitänyt ääntä Amerikan perustuslaista. Myönnän avoimesti olleeni tietämättömän ylimielinen kyseisen hallintomuodon sisällöstä. Vasta nyt olen ymmärtänyt, kiitos tuon Professorin kirjoituksen, että demokratia ei todellakaan ole paras mahdollinen hallintomuoto.

Simple Wikipedian artikkeli kertoo lyhyesti perustuslaillisen tasavallan eroista, ja tämä kirjoitus avaa saman ajatuksen laajemmin. Jälkimmäisen kirjoituksen alla oleva kuva tiivistää eron mainiosti.



Patsaan teksti kuuluu suomeksi että "jotka uskovat pienen joukon ihmisiä voivan edustavan koko kansaa, kutsuvat hallintomuotoa uudeksi järjestykseksi... Kyse ei ole uudesta eikä järjestyksestä". Toisin kuin suomalaisille, amerikkalaisille opetetaan koulussa isänmaan perustuslaki. Suomen perustuslain toisessa pykälässä säädetään, että "Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta." kun taas nykyisen perustuslain ensimmäiseen pykälään on lisätty kohta "Suomi on Euroopan unionin jäsen". Kannattaa verrata alkuperäistä ja nykyistä. Kuten niistä selviää, Suomi ei ole perustuslaillinen tasavalta vaan edustuksellinen demokratia.

Moni uskoo - kuten itsekin pitkään - edustukselliseen demokratiaan. Huomattuani sen ongelmat, käänsin katseeni sveitsiläistyyliseen suoraan kansanvaltaan. Ymmärsin hyvin siihen liittyvät ongelmat (Curley-ilmiö 20.7.2014), mutta en osannut nähdä sille parempaakaan vaihtoehtoa. Jaoin Professorin tavoin minulle koulussa opetetun mantran, jonka mukaan demokratia on paras hallintomuoto tai ainakin parempi kuin sen vaihtoehdoksi esitetty valistunut monarkia. Nyt ymmärrän vihdoin ja viimein, että sille on myös kolmas vaihtoehto (teokratian lisäksi) eli perustuslaillinen tasavalta.

Perustuslaillisen tasavallan - mikäli perustuslaki on viisaasti säädetty noudattamaan ns. luonnonoikeutta - vahvuus on siinä, että sen lähtökohtana toimii näkemys, jonka mukaan
Luottamus demokratiaan on yhtä pelottavaa kuin luottamus yksinvaltiuteen. Ainoa taho, joka voi viedä kansalaisten vapauden on heidän oma hallituksensa. Joko olemalla liian heikko puolustaakseen kansalaisiaan ulkoiselta uhalta tai liian voimakas valvoakseen kaikkia heidän tekemisiään.
Perustuslaillisessa tasavallassa hallitus on kansalaisia varten eikä kansalaisilla ole velvollisuuksia hallitusta kohtaan vaan hallitus on kansalaisten palvelija, heidän vapauksiensa turvaaja. Demokratiassa vallitsee enemmistön diktatuuri ja se voi säätää lakeja enemmistön mielihalujen mukaan. Enemmistö ei suinkaan tarkoita kansalaisten lukumäärää vaan kansanedustajien enemmistöä. Kun edustajat haluavat ostaa ääniä tullakseen uudelleen valituksi, he jakavat äänestäjilleen taloudellisia etuisuuksia. Etujen jako johtaa kilpajuoksuun, jossa valituksi tulevat ne, jotka jakavat suurimmalle määrälle äänestäjiä (ei kansalaisia) etuja.

Turun yliopiston taloustieteen professori Matti Viren kirjoittaa sosialistisen "kansalaispalkan" ongelmista. Vihreiden Osmo Soininvaara on ainakin 25 vuotta ajanut kansalaispalkkaa ratkaisuna tulonjaon ongelmiin, mutta kuten Viren toteaa
kun valtio ja kunnat kamppailevat akuuttien rahoitusongelmien kanssa, on hämmentävää että keskustelun kohteeksi nousee suomalaisen tulonsiirtojärjestelmän muuttaminen
Tulonjaon muuttaminen ei Suomessa todellakaan ole ongelma. Meillä on kahdeksan puoluetta, joista voi valita itselleen parhaiten sopivan tulonjakajan. Ongelma on tulonjako, joka ei pääty edes siinä vaiheessa, kun troikka (EU:n komissio, IMF ja EKP) tulee päättämään verovarojen jakamisesta. Ja kuten moiset ylikansalliset epädemokraattiset instituutiot toimivat, ne jatkavat Curley-ilmiön hengessä omien kuvittelemiensa kansanosien elämisen rahoittamista. Suomi sen enempää kuin Eurooppakaan ei selviä nykyisestä ahdingostaan ilman, että ne luopuvat demokratiasta ja siirtyvät perustuslailliseen demokratiaan. Perustuslakia ei tarvitse etsiä Amerikkaa kauempaa.