maanantai 14. tammikuuta 2013

Kiina ja libertarismi

Montesquieun Vallan kolmijaolla tarkoitetaan tuomiovallan, toimeenpanovallan ja lainsäätäjän erottamista toisistaan. Valistusajan perusteiden mukaisesti markkinatalous ja ihmisoikeudet uskonnonvapauksineen voidaan taata vain sillä, että estetään yhteen totuuteen pakottaminen. Toisin kuin klassisessa liberalismissa tai yleisemmin libertarismissa, sosialismissa valta keskitetöön yhdelle puolueelle. Ideologioilla on taipumus yrittää estää muita ideologioita leviämästä, ja siksi esimerkiksi Neuvostoliitossa kristinuskoa tukahdutettiin. Katolisen kirkon lyhyenö valta-aikana se puolestaan kielsi muut uskonnot, ja islamilaisessa maailmassa muut opit yhteiskuntajärjestyksestä kuin sharia-lakiin perustuvat ovat edelleen kiellettyjä.

Teollistumisen seurauksena yrittäjyys ja uskonnonvapaus teki Yhdysvalloista maailmanmahdin, jonka asemaa ei ole mikään muu valtio kyennyt uhkaamaan. Yritteliäisyydestä palkittiin ja siihen kannustettiin pitämällä sosiaaliturva matalana. Eri valtioista ja eri kuninkaiden uskontoihin pakotetut kansalaiset saivat Yhdysvalloista turvapaikan. Euroopassa suosiota valtasi sosialismi, jonka nimiin tehtiin vallankumouksia puolessa mantereen valtioita. Niissäkin, joissa perustuslaki pysyi muuttumattomana, poliittiseen eliittiin nousi sosialismiin myötämielisesti suhtautuvia henkilöitä. Nykyinen Eurooppa on sosialistinen yhteiskunta, jota leimaa huono taloudenpito, yrittäjävastaisuus ja sananvapauden rajoittaminen.

Eurooppalaisille poliitikoille Kiina näyttää toimivan vastapainona amerikkalaiselle vapaudelle. He uskottelevat Kiinan nousevan maailmanmahdiksi ja syrjäyttävän Yhdysvallat maailman suurimapana taloutena. Moiset haaveet ovat lähestulkoon perusteettomia, ja täysin todellisuudesta vieraantuneita, mikäli Kiinan yksipuoluejärjestelmä saa jatkaa. Vaikka Kiinassa puolue on vetäytynyt ihmisten arkipäivästä taustalle, säännellyt rahamarkkinat, korruptio ja mediasensuuri estävät vapaan yhteiskunnallisen toiminnan ja kapitalismin syntymisen. Kiinassa ei noudateta vallan kolmijako-oppia.

Islamilaisessa maailmassa samoin kuin Kiinassa korruptio läpäisee kaikki sosiaaliluokat valtaapitäviin asti. Kommunistinen puolue luo viholliskuvia Japanista ja Taiwanista pönkittäessään yltiöisänmaallisuutta. Vaikka kiinalaisten elintaso on noussut, tulee nuorempien sukupolvien paremman koulutuksen takia puolueen yksinvaltius olemaan katkolla. Nuoret ovat matkustaneet maailmalla ja moni kyseenalaistaa, miksi juuri kommunistinen puolue on paras mahdollinen vallanpitäjä. Yksikään yksinvaltainen järjestelmä ei ole kestänyt ilman vallan kolmijakoa, ja siihen tulee kaatumaan Kiinakin. Muutos voi tulla verettömästi kuten Neuvostoliiton tuho, tai se voi johtaa suursotaan kuten natsi-Saksan tapauksessa kävi.

Luultavasti meidän aikanamme tapahtuva muutos Kiinassa on itseasiassa vahvin todiste sen puolesta, että paras yhteiskuntamalli perustuu pyrkimykseen kohti libertarismin arvoja. Libertarismin vastapainona sosialismi ja teismi pyrkivät rajoittamaan kansalaisten vapauksia eikä niiden kykyä viivytystaisteluun kannata väheksyä. Toisin kuin libertarismin vastustajat väittävät, libertarismi on ainoa sellainen yhteiskuntajärjestelmä, joka takaa kansalaisten tasapuolisen mahdollisuuden vaurastua ilman yhdenkään väestöryhmän suosimista toisten kustannuksella. Tämä kuva vapaudesta pelottaa niitä, joiden mielestä on oikein äänestää joukko ihmisiä säätämään toisten ryöstäminen lailliseksi. Ja kaiken huipuksi nämä ihmiset vielä julistavat, että vain laki erottaa oikean ja väärän.

14 kommenttia:

Coskar North kirjoitti...

Erittäin hyvä kirjoitus! Itse juuri keskustelin erään tuttuni kanssa, joka oli vieraillut työmatkalla Kiinassa. Häpeäkseni täytynee tunnustaa, että ko. maan kulttuuri on aina ollut minulle melko vieras. Kyselin joka tapauksessa tältä tutulta, että miten maassa nykyisin suhtaudutaan käytössä olevaan valtajärjestelmään ja sen harjoittamaan sensuuriin. Kuulemma ainakin merkittävä osa väestöstä osaa kiertää internet-sensuurin (mikä on kuulemma melko helppoakin, kun vain vähän koneista ymmärtää) ja seurailla maailman tapahtumia kriittisestä perspektiivistä aivan siinä missä länsimaalainenkin.

Tiedemies kirjoitti...

Et taida tuntea montaa kiinalaista koulutettua nuorta. Heidän käsityksensä puolueen asemasta on vähän erilainen.

Kumitonttu kirjoitti...

Kuinka monta kiinalaista nuorta täytyy tuntea voidakseen todeta, että yksipuoluejärjestelmä ja vallan kolmijako-oppi ovat toisensa poissulkevia järjestelmiä? Jos ajatellaan kaikkia tuntemiamme yhteiskuntamalleja, parhaat ovat niitä, joissa yksilönvapautta kunnioitetaan. Pitääkö tämänkin toteamiseksi tuntea kiinalaisia nuoria?

Castor kirjoitti...

Ei kai kukaan enää uskottele että Kiina nousee maailmanmahdiksi, se kun jo on sellainen. En myöskään usko, että eurooppalaisilla poliitikoilla on kovin lämpimiä ajatuksia Kiinasta. En ole ainakaan sellaisia lausuntoja kohdannut, joissa Kiinaa olisi erityisemmin ihailtu.
Mutta tuo Yhdysvaltain ja Kiinan vertailu ontuu kyllä aika monilta osin, jos Kiina halutaan esitellä jonkinlaisena äärimmäisen huonona esimerkkinä. Olen asunut Kiinassa vuodesta 1996 enkä millään tavoin yritä puolustella Kiinan ilmiselviä puutteita ja epäkohtia. Joudun mm. käyttämään VPN:ää päästäkseni oikeastaan millekään internet-sivustolle, tämä mukaan lukien.
Otetaan nyt esimerkiksi Yhdysvaltain rahamarkkinat ja korruptio.
Yhdysvaltain rahamarkkinoiden sääntelemättömyys on johtanut syklittäisiin kriiseihin koko maailmassa. Tästä säätelemättömyydestä on muuallakin otettu oppia ja pankeista on tullut finanssitavarataloja, joiden perustehtävät ovat kokonaan unohtuneet. Silloin kun pankkitoimintaa vielä edes jollain tavoin säädeltiin, pankkien tehtävinä olivat otto- ja antolainaus, lainojen ehtoina olivat riittävät vakuudet, ja niin yllättävältä kuin se nykymaailmassa kuulostaakin, lainat myös maksettiin takaisin. Kun sitten kehitettiin näitä aivan ihmeellisiä instrumentteja, joilla tehtiin keinotekoisesti rahaa, alettiin ajautua jatkuviin kriiseihin. Yhdysvallat on tämän säätelemättömyyden pahin edustaja.
Yhdysvaltain Korkein oikeus antoi kesäkuussa 2010 ratkaisun, jolla käytännössä kumottiin ns. ”honest services” –laki. Tämän ratkaisun myötä lukuisa joukko korruptoituneita virkamiehiä on saanut liittovaltion tuomioistuimissa aikaisemmat tuomionsa kumottua. Lähitulevaisuudessa petoksista oikeuteen haastettujen odotetaan vetoavan tähän ratkaisuun ja aivan ilmiselvissäkin tapauksissa jäävän ilman tuomiota.
Yhdysvalloilla on paras hallinto, jonka rahalla saa. Eri lobbariryhmät ovat ällistyttävän voimakkaita ja niillä on tavattoman paljon rahaa. Jälleen 2010 Korkein oikeus poisti kaikki rajoitukset jotka koskivat ammattiliittojen ja yritysten poliitikoille suuntautuvaa rahoitusta. Tämä johti ns. ”Super-Pacseihin”, poliittisten kampanjoiden rajattomaan rahoittamiseen ilman että lahjoittajan nimeä tarvitsee julkaista.
Mediasensuurista myös sen verran, että yksikään yhdysvaltalainen lehti tai televisiokanava ei julkaissut Muhammed-pilapiirroksia. Argumentti niiden julkaisemattomuudelle oli ainakin CNN:n mukaan pelko.
Mielestäni Sveitsi, vaikka onkin Euroopassa, on huomattavasti Yhdysvaltoja parempi esimerkki siitä, kuinka rahamarkkinat toimivat, kuinka vähäistä korruptio on ja miten demokratia toimii. Asuin sielläkin jonkin aikaa. Yhdysvalloissa en ole koskaan asunut, mutta käynyt olen siellä useita kertoja ja viettänyt sekä itä- että länsirannikolla pitkähköjäkin aikoja. Ehkäpä olisi myös mielenkiintoista tarkastella sellaista käytännössä yksipuoluemaata kuin Singapore.
Ja lopuksi: voidaanko Kiinalta edes odottaa tällä hetkellä samaa kuin sellaiselta vanhalta, ehkä jopa loppuun kuluneelta ja syödyltä demokratialta, joka muuten on täynnä innovaatioita, mutta jonka hallinnolla ei ole ollut minkäänlaista kykyä uudistua?

Kumitonttu kirjoitti...

Hyviä oivalluksia Castorilta, kiitos niistä. Yhdysvalloissa kansantote on melkein puolet korkeampi kuin EU-maissa ja se on maailman halutuin muuttokohde. Se on teollisen ajan ikoni, jota tulevien sukupolvien lapset kouluissa opettelevat ymmärtääkseen nykyistä kulttuuriamme.

Säännellyt rahamarkkinat eivät toimineet, minkä takia niistä luovuttiin. Avoimilla pääomamarkknoilla tapahtuu enintään yhtä paljon markkinahäiriöitä kuin säännelyillä, mutta sitä tärkeämpää on häiriöiden korjautuminen. Säännellyillä markkinoilla korjaus on poliittisesti ohjattua ja siten hitaampaa.

Kiinassa valtio päättää investointikohteista, ja on pomminvarmaa, että virkamies ei voi tietää pääomien kohdentumista paremmin kuin (enemmän tai vähemmän) omilla rahoillaan toimivia sijoittajia. Lisäksi vapailla markkinoilla väärinkäytökset paljastuvat toisin kuin korruptoituneilla virkamiehillä.

Amerikasta liikkeelle lähtenyt sub-prime-kriisi ja eurokriisi ovat seurauksia poliittisista päätöksistä, joissa markkinoille annettiin väärää tietoa riskeistä. Kun todelliset riskit paljastuivat, markkinat ottivat ne huomioon hinnoittelussaan. Pankkien perustehtävä ei ole muuttunut mihinkään. Modernien rahoitusintrumenttien mollaaminen on sama kuin haukkuisi kaivinkonetta lapiota huonommaksi työkaluksi, jos tehtävänä on kaivaa kuoppa.

Muutoin jaan pitkälti näkemyksesi, jonka mukaan Yhdysvaltain hallinnossa eturyhmien harjoittama painostus on johtanut suuryrityksiä suosivaan lainsäädäntöön. Se on ongelmallinen kehitys, mutta jopa siinä EU on Yhdysvaltoja edellä. Kiinasta puhumattakaan.

En nyt halua vertailla EU:n, Yhdysvaltain tai Kiinan paremmuutta, vaan todeta että yksikään vapaa markkinatalous ei voi toimia ilman vallan kolmijakoa. Kiinan kommunistisella puolueella ei ole ulkomaista vihollista, vaan sen tärkein vihollinen on sen johtaman kansan vapauden kaipuu. Kiinan kommunistinen puolue tulee menettämään yksinvaltiutensa - ellei Kiina jostain syystä käänny sisäänpäin - ja se on voimakkain signaali siitä, että libertarismi voittaa sosialismin. Tämä oli kirjoitukseni ydinviesti.

Miltton Friidman kirjoitti...

@ Kumitonttu

Eiköhän runsaat 2 vuotta yhteistä blogosfäärihistoriaa ole jo osoittanut, että vihreät ihannoivat kaikkea mikä on a) isoa b) keskusjohtoista c) byrokraattista d) kansainvälistä e) vapaiden markkinoiden vastaista.

Vihreät ovat vanhan koulun kommunisteja. Ympäristöpuheet ovat vain julkisivu. Vihreät ovat vihreitä vain ulkoa - sanonta "vihreä päältä, punainen sisältä" pitää helkkarin hyvin paikkansa, eikä ole muuttunut mihinkään.

Neuvostoliiton sijasta nykyvihreillä on projektina EU ja tehdä siitä jonkinlainen Neuvostoliiton tai Kiinan tapainen toimija.

Castor kirjoitti...

En minäkään kyllä lähtenyt Kiinaa, Yhdysvaltoja ja EU:ta paremmuusjärjestykseen laittamaan, jos Kumitonttu ei sitä tekstistäni ymmärtänyt. En myöskään millään tavoin esitä eriävää käsitystä Montesquieu'stä, Hobbesista tai Lockesta, joita olen onnekseni saanut opiskella ja joita vieläkin jaksan lukea, Alexis de Tocquevillesta puhumattakaan.

Mutta on kyllä melkoinen väite tuo "Amerikasta liikkeelle lähtenyt sub-prime-kriisi ja eurokriisi ovat seurauksia poliittisista päätöksistä, joissa markkinoille annettiin väärää tietoa riskeistä." Euroopan kriisi on puhtaasti poliittinen, koska sokeat taluttavat rampoja, ja Eurooppa on sosialistinen, tästä olen samaa mieltä. Mutta kuka näitä vääriä tietoja antoi Yhdysvalloissa? Siis poliitikotko antoivat ymmärtämättömille markkinoille vääriä tietoja? Eikö markkinoita ohjaa tuo näkymätön käsi?

Sub-prime kriisi lähti asuntokuplasta alunperin liikkeelle. Lainanottajille annettiin erilaisia insentiivejä ja asuntojen hintojen jatkuva nousu loi uskoa siihen, että jälleenrahoituskin onnistuu. Sitten korot nousivat ja asuntojen hinnat laskivat. Asuntojen arvot eivät siis vastanneet lainoja. Tämä on kaiketi aika yksinkertaista?

Noihin aikoihin tulivat mukaan nämä "kaivinkoneet", joissa lainoja myytiin sitten mihin myytiin, ihmiset sijoittivat kyseenalaisiin lainoihin, niitä myytiin ja dumpattiin edelleen, jne. Luotiin "strukturoituja tuotteita". Ei tuollaisilla kaivinkoneilla oikein saada kunnollista jälkeä aikaan. Kun sitten investointipankit olivat tehneet sijoittajista köyhiä ja osakkaistaan rikkaita, niin muuttuiko mikään? Goldman Sucks ei enää olekaan investointipankki vaan se on "bank holding company", ja profiitit ovat huimaavat.

Kun markkinat ovat kaikkitietävät ja kaukaa viisaat, niin mikseivät ne ymmärtäneet 20 vuotta aikaisemmin tapahtunutta kuplan puhkeamista? Poliitikotko antavat markkinoille nuo väärät tiedot? Vastuu ei siis ole pankkiirien vaan "poliitikkojen antamien väärien tietojen"? Huhhuh, olen aina luottanut näihin finassiasiantuntija-ennustajaeukkoihin
yhtä paljon kuin kädestä ennustamiseen. "Kaikki merkit viittavaavat nyt siihen...", yksi vastenmielisimmistä katsottavista on the Ludlow Report CNBC:llä. Koska en ole kuunneelut "asiantuntijoita", kriisi ei ole koskettanut minua millään tavalla.

Voisin kirjoittaa paljonkin Kiinassa tehtävistä investointipäätöksistä, mutta teen sen jossain myöhemmässä yhteydessä. Tämä systeemi on paljon monimutkaisempi kuin libertarismi-kapitalismi-kommunismi -jaottelulla kyetään selittämään. Samaa mieltä olen siitä, että vallan kolmijako-oppi on paras tae toimivalle yhteiskunnalle. Myös siitä olen samaa mieltä, että kuten kommunistit kaikialla, eniten kiinalaiset kommunistit pelkäävät omia kansalaisiaan. Lähden työmatkalle ja palaan kahden viikon päästä. Kellokin on sen verran täällä päin maailmaa, että on aika laittaa lappu luukulle.

Miltton Friidman kirjoitti...

Modernien rahoitusintrumenttien mollaaminen on sama kuin haukkuisi kaivinkonetta lapiota huonommaksi työkaluksi, jos tehtävänä on kaivaa kuoppa.

Komppaan täysin, 100-prosenttisesti.

Eikä nyt unohdeta sitä, että viimeisin, vuoden 2008 taloussykli sai alkunsa siitä, että puolivaltiolliset Fannie Mae ja Freddie Mac lainasivat rahaa viitekoron alittavalla korkotasolla köyhille, joilla ei kuitenkaan todellisuudessa ollut varaa maksaa lainojansa tai korkojansa.

Tuo lainaus alkoi 2000-luvun alussa, ja kulminoitui vuonna 2008 kriisiksi, jolloin viimeisetkin lainoihin ja niiden uudelleenpaketoituihin rykelmiin sidotut johdannaiset eli CDS-vakuutukset menettivät arvonsa. Muun muassa Lehman Brothersilla oli varsin mittava omistus näitä.

Voi olla totta, että CDS-johdannaiset aiheuttivat enemmän rahallisia tappioita kuin niiden alla olleet alkuperäiset puolivaltiollisten laitosten myöntämät lainat.

Mutta.

Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että valtio halusi lainata ihmisille, joilla ei ollut varaa maksaa lainoja takaisin.

Sub-prime-lainoja puoltaneet, kuten (vasemmisto)ekonomisti Krugman ovat varmasti tieneet miten siinä tulee käymään, mutta mikään ei ole keinottelijoille sen parempaa kuin kunnon markkinakupla ja sen puhkeaminen.

Kumitonttu kirjoitti...

jos Kumitonttu ei sitä tekstistäni ymmärtänyt.

Uskon sinun olevan täyspäinen ja kuvittelen meillä olevan osapuilleen samanlainen käsitys moraalista, joten en kuvitellut kummankaan nähneen tarpeelliseksi laittaa noita maita arvojärjestykseen. Kyse on puhtaasti yhteiskuntajärjestyksen arvioinnista ja siitä, mikä yhteiskunta on toisen edellä siinä suhteessa.

Mutta kuka näitä vääriä tietoja antoi Yhdysvalloissa? Siis poliitikotko antoivat ymmärtämättömille markkinoille vääriä tietoja? Eikö markkinoita ohjaa tuo näkymätön käsi?

Poliitikot edellyttivät pankkien lainaavan samassa suhteessa markkinoille mikä oli niiden ottolainaus eli tallettajien (etninen) profiili. Kun pankit arvioivat näiden lainojen riskejä, ne käyttivät perusteena vanhoja, olemassa olevia lainoja, mikä osoittautui siis ylioptimistiseksi. Mutta heti kun pankit ymmärsivät tuon virheen, ne korjasivat riskikertoimen, ja se laukaisi korttitalon kellarissa pommin.

Sub-prime ei siis ollut asuntokupla, koska Yhdysvalloissa asiakas voi kertalyhennyksellä kuitata asuntovelkansa pois palauttamalla pankkiin asuntonsa avaimet. Kyseessä oli ihan tyylipuhdas avoimilla pääomamarkkinoilla tapahtuva tiedonvaihto, joka johti tuotteiden uudelleen hinnoitteluun. Vähän sama asia kuin jos sinulla olisi tulossa satamaan tankkilaivallinen bensaa, ja saisit kuulla että bensan hinta on noussut sen jälkeen kun ostit kuorman. Ethän sinä sitä myisi enää vanhalla hinnalla, jos kerran sait uutta, tarkempaa tietoa hinnoittelun perusteeksi.

Mukavaa matkaa ja toivottavasti kuulemme joskus analyysisi kiinalaisesta investointipolitiikasta.

Anonyymi kirjoitti...

"Mediasensuurista myös sen verran, että yksikään yhdysvaltalainen lehti tai televisiokanava ei julkaissut Muhammed-pilapiirroksia"

Katso wikiartikkeli: List of newspapers that reprinted Jyllands-Posten's Muhammad cartoons

Laskin tuosta lähes 30 amerikkalaista sanomalehteä.

Kumitonttu kirjoitti...

Ano viitannee tähän linkkiin.

Yhdysvalloissa ulkopolitiikka on erilaista kuin Suomessa ja Euroopassa. Siellä ulkopolitiikka on vain sisäpolitiikan yksi osa-alue. Jos joku uutinen ei ole sisäpoliittisesti kiinnostava - kuten tanskalainen pilapiirros - niin se ei saa Yhdysvalloissa laajaa näkyvyyttä. Koska muslimit ovat Amerikassa olleet varsin siistikäytöksisiä, ei heillä myöskään ole samanlaista vastakkainasettelua kuin Euroopassa.

Castor kirjoitti...

OK, olisi siis jälleen pitänyt sanoa, että "vakavasti otettavat valtakunnalliset sanomalehdet eivät julkaisseet piirroksia, mutta erilaiset yliopistojen julkaisut sen kyllä tekivät, samoin muutama paikallislehti. Pääuutiskanavilla kuvat esitettiin pikselöityinä." Miellyttääkö nyt, nitpicker? Seuraan päivittäin CNN:ää ja CNBC:tä (jälkimmäistä hiukan vastentahtoisesti), eivät näyttäneet. Fox News, jota en kykene oksentamatta katsomaan, ei myöskään näyttänyt kyseisiä kuvia. Asiasta debatoitiin kyllä erittäin paljon.

Kumitonttu kirjoitti...

Miellyttääkö nyt, nitpicker?

Minuunko viittaat?

Fox News, jota en kykene oksentamatta katsomaan

No se on harmi juttu jos ei voi katsoa itselleen vastenmielistä maailmankuvaa oksentelematta.

Castor kirjoitti...

En, kerkisit väliin, tarkoitin tietenkin Anonyymiä.