tiistai 1. tammikuuta 2013

Ja pommit paukkuivat

Roopen ainavalmis Mediaseuranta raportoi Kalevan uutisesta, jonka mukaan Suomessa majailee tätä nykyä jo parisataa terrorismia tukevaa henkilöä. Kalevan uutisessa ei mainita sitä pikkuseikkaa, että valtaosa näistä kuuluu yhteen Afrikan maasta tulleeseen kansanryhmään, jonka nimeä ei saa mainita.

Kalevan uutisessa ei myöskään mainita sitä asiaa, että "tavallisesti asioista hyvin perillä olevat lähteet" ovat kiinnittäneet huomiota toiseen varsin erikoiseen ilmiöön. Ilmiö ei suinkaan ole poikkeuksellinen, kuten Erkki Tuomiojan isoäiti Hella Wuolijoki omalla toiminnallaan osoitti. Ulkoministerimme äiti majoitti sotaa käyvässä maassa vastustajan desanttia Kerttu Nuortevaa, ja sai siitä maanpetostuomion. Kauas ei ole päärynä omenapuusta kierinyt, kuten Iltapulun uutinen osoittaa.

Jemenissä kaapattu suomalainen pariskunta ja itävaltalainen mies eivät tiettävästi ole olleet yhteyksissä kansainväliseen terrorismiin, vaikka matkakohteen valinta tietysti siihen suuntaan ensin viittaa. Tämän uutisen mukaan suomalainen matkatoimiston johtaja tuntee kidnapatut henkilöt, joten vaikuttaa siltä, että he ovat ns. pottunokkia, eikä tapaukseen liity terrorismiakytköstä. On nimittäin varsin epätodennäköistä että suomalaisen matkatoimiston johtaja tulisi julkisuuteen, jos hän tuntisi tai edes epäilisi tuttaviensa olevan kytköksissä terrorismiin. Ja vastaavasti, kukaan arabi ei tarvitse suomalaista matkatoimistoa päätettyään ryhtyä terroristiksi. Ihan terveen papereita en silti pariskunnalle antaisi, koska arabiaa voi opiskella muuallakin lyömättä itsesuojeluvaistoaan palasiksi.

Edellä mainittu ilmiö liittyy Kerttu Nuortevaan, Kalevan uutiseen ja Jemenissä tehtyyn kaappaukseen. Aivan kuten Kerttu Nuorteva ja Hella Wuolijoki, myös modernit vasemmistonaiset etsivät hekin jännitystä väkivallasta ja itsetuhoisesta toiminnasta. Norjassa terrorismiin syyllistyi syntyperäinen etninen norjalainen mies - moderni vastine Tuure Lehénille - Otto Wille Kuusisen tyttären Hertta Kuusisen ensimmäiselle aviomiehelle. Lehéniä pidetään modernin terrorismin jonkinlaisena kantaisänä, koska hän - nimimerkin suojissa - kirjoitti useita pomminteko-ohjeita Kominternin kätyreille eri maissa.

Vaikka Kalevan uutinen ei asiasta mitään mainitse, niin terrorismikytkökseen ovat hakeutuneet nyt myös etnisesti syntyperäiset suomalaiset "islamiin palanneet" nuoret naiset. Näitä ja Breivikiä yhdistää sekä vasemmistolainen tausta että myös kiinnostus suoraan toimintaan.

1 kommentti:

Miltton Friidman kirjoitti...

Eikä nyt unohdeta sitä (väitettä), että Vihreiden ex-puheenjohtaja Anne Sinnemäen miesystävä majoitti helsinkiläisasunnossaan Italian Punaiset Prikaatit -ryhmittymään kuuluvia terroristeja.

IS: Sinnemäen miesystävä kiistää terroristiväitteet

Tutkiiko Supo ollenkaan tuollaisia, vai onko sielläkin jonkinlainen vihervasemmistomiehitys, joka "ummistaa silmänsä omiltaan"?