keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Lopullinen ratkaisu

Yhdysvaltojen itäosassa on hirmumyrsky Sandy, joka tuo maailmanlopun jokaisen ihmisen kotiin sähköisen median kautta. Alueella asuu tuttuja ja tutun tuttuja, jotka kertovat ja kuvailevat kokemuksiaan ja saavat meidät tuntemaan ruumiista irtaantumisen mystisen kokemuksen.

Sillä tosiasialla ei tietenkään ole merkitystä, että monissa maailmankolkissa ihmisiä kuolee tunnissa saman verran kuin Yhdysvalloissa päivässä "ihmiskunnan voimakkaimmassa" myrskyssä. Yhdysvaltojen yhteiskunta on rakennettu kestämään jopa kaikkein voimakkaimmat myrskyt kuten Japani kesti tsunaminsa. Pidetään vertailukohtana vaikka Haitia tai Thaimaata. Mitä suuri yleisö ei edes tiedä, on että Sandy ei ole kovin voimakas myrsky - se on viisiasteisella portaalla toisiksi heikoimmalla tasolla vuoden 2012 myrskyistä.

Aamulehden penaali Vesa Vanhalakka maalailee maailmanlopun profetiaansa. Mies on aviisin TIEDEtoimittaja, joten tekstiä on sillä silmällä aika hauska selailla:
On aika myöntää, että paikallinen sää on osa globaalia muutosta.

Omassa pihapiirissäni näkyneet muutokset viimeksi kuluneiden parinkymmenen vuoden aikana ovat todellisia. Siitä olen varma.

Emme voi enää jäädä odottamaan lopullisia todisteta ilmastonmuutoksen todellisuudesta.

Jotakin outoa on nimittäin ilmassa. Tänä syksynä armonaikaa annettiin enää vain 10–20 vuotta.
Kirjoitus vilisee kaikki mahdolliset moneen kertaan kumotut väittämät, kuten hirmumyrskyjen lisääntymiset ja katastrofin kiihtymisen. Samalla tavalla kuin katolinen kirkko leimataan pedofiilien turvasatamaksi tai Perussuomalaiset kansanmurhaa ihannoiviksi "äärioikeistolaisiksi", tämä kirjoitus paljastaa punavihreän vasemmiston olevan uskossaan sokeita fanaatikkoja. Tai sitten ei.

Vanhalakan kirjoitus ei leimaa kaikkia vasemmistolaisia ilmastoseurakunnan jäseniä hihhuleiksi, MIKÄLI nämä toimivat kuten vaativat konservatiiveja tekemään: irtisanoutumaan yksittäisen jäsenensä mielipiteistä. Irtisanoutumisen ongelma on siinä, että sillä tavalla tosiasiassa vaiennetaan ihmisten oikeutta ilmaista mielipiteitän. Kun tietää joutuvansa eristetyksi laumastaan, syntyy vastustamaton kiusaus nuolla lauman johtajaa. Eristäminen on ihmiskunnan vanhin kidutuskeino.

Tänään on Halloween, joka on amerikkalainen vastine pyhien miesten päivälle. Tällöin juhlittiin syksyn ja kuoleman saapumista. Kuolleet tulivat vaeltamaan elävien joukkoon ja ottivat meitä mukaansa. Kuolleita huijattiin pukeutumalla kuolleiksi ja polttamalla kokkoja. Eipä ole mikään muuttunut parissa tuhannessa vuodessa.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Sotapakolaisena Ruotsissa

Risto Rytin muistelmissa on kertomus SS-päällikkö Heinrich Himmlerin henkilökohtaisen hierojan, virolaisen Felix Kerstenin Suomen tiedustelulle antamasta akselivaltojen johtajien henkilökuvasta lokakuussa 1943:
Hitler saa heti raivokohtauksen, kun sana juutalainen hänen läsnäollessaan lausutaan. Ribbentropin asema ei ole vahva, mutta Borman jota Himmler tukee, on edelleen nousussa. Göring on syrjässä, Göbbels joka on radikaali kuten Leykin, koettaa valmistaa siirtymistä yhä radikaalimpaan systeemiin - jonkinlaiseen bolsevismiin.
Tässä taas yksi esimerkki ihan käytännön tasolla, miten jo aikalaiset ovat todistaneet kansallissosialismin ja bolsevismin samankaltaisuudesta. Sodan jälkeen Stalin puhtaasti imagosyistä ryhtyi kutsumaan vastustajiaan äärioikeistoksi yrittääkseen peitellä kiusallista yhtymäkohtaa. Saksalainen isänmaallinen vasemmisto tuki Hitleriä ja Marxin ylikansalliseen oppiin uskoneet tukivat Moskovan valtapyrkimyksiä. Eipä tuo niin hirveästi eroa vuoden 2012 tapahtumista.

Suomen tiedustelun päällikkönä toimi Mannerheimin luottosotilas Aládar Paasonen, josta on tehty parikin uutta kirjaa tänä syksynä. Suomen tiedustelu oli korkeatasoinen, ja sen henkilöstö yritti paeta Ruotsiin sodan jälkeen ns. Stella Polaris -nimellä tunnetulla operaatiolla. Heidän korviinsa oli nimittäin kuulunut (tiedustelijoita kun olivat), että Stalin tapatti valloittamissaan maissa kaikki tiedustelussa mukana olleet. Ruotsin vasemmistolainen (Ny Dag) media otti suomalaiskarkurit pihteihinsä ja paljasti Stalinille operaation lehtiuutisessaan 3.11.1945:
Upseerit joista mainittakoon mm. kapteeni Nero, majuri Lautkari sekä everstit Hallamaa ja Paasonen ovat Ruotsissa poliittisina pakolaisina. "Pakolaisista" suurin osa lienee jo palautettu Suomeen.
Sellainen oli ruotsalaisen suvaitsevaiston suhtautuminen rajanaapurin sotapakolaisiin. "Pakolaiset" Hallamaa ja Paasonen - toisin kuin vuosiksi kuulusteluvankeudessa viruneet alaisensa - pääsivät Ranskaan, jota johti Paasosen kurssikaveri Ranskan sotakorkeakoulusta Charles de Gaulle. Paasonen jatkoi sieltä edelleen Yhdysvaltoihin tiedustelupalveluun töihin.

Maahanmuuttajien ongelmiin perehtyneet tietävät kertoa, että siirtolaisten ongelmat kumpuavat usein juurettomuudesta. Monen omakohtaiset kokemukset nykyaikana sukulaisista tai vaikkapa työkavereista vahvistavat saman mielikuvan. Paasosen poika Henry kertoo hänkin, mitä hän näin jälkikäteen aikuisena olisi toivonut isältään ja perheeltään:
Isämme vapautti meidät etsimään omat reittimme maailmassa tavanomaisten raja-aitojen toisella puolen. Silti monta kertaa olisin halunnut, että minullakin olisi ollut isänmaa, äidinkieli, kansallisperintö ja kansa, jota voisin kutsua omakseni. Minulle Suomi merkitsee maanpäällistä paratiisia, jota ei varmaankaan ollut olemassa. Mutta sellaisen Suomen isäni jätti unelmieni kohteeksi. Hän oli todellinen suomalainen.
Jälkisanoissaan Henry kuvailee vielä tarkemmin, mitä hän ajattelee perheestään ja sukunsa historiasta:
Onko historialla ja kansallisomaisuudella enää merkitystä ja arvostetaanko sitä nuorempien sukupolvien keskuudessa? Onko se vain tarina historiankirjoissa, purettavaksi tarkoitettu myytti vai poliittisten puheiden aiheeksi kelpaava abstrakti käsite? Voisiko se olla kulttuurisen tai kansallisen ylpeyden aihe? Oma sukupolveni on kunnostautunut kaikenlaisten sankarien ja sankarillisuuden purkajana. Aikamme filosofit ilmoittivat Jumalan ja kaikkien metakertomusten kuolleen.

Meillä on jäljellä vain tyhjästä syntynyt alkuräjähdys, joka päättyy tyhjyyteen johtavaan loppuräjähdykseen. Silti Suomen suurta kulttuurista ja kansallista tarinaa ei voida unohtaa: siihen kuuluvat suomalais-ugrilaisten ihmisten tulo Karjalaan ja sitä lännemmäksi, Ruotsin ja Venäjän vallan aika, vaikeuksien kautta tapahtunut itsenäistyminen ja sodan kauheuksien kautta toteutunut kansallinen pelastautuminen. Kansamme kertomus ja merkitys pitävät kokonaisuuden koossa oikealla tavalla.
Kirjan lopussa on Paasosen jonkinlaiseksi legendaksi noussut puhe kansanedustajille 3.2.1943, millä Mannerheim koitti vaikuttaa poliittisiin päättäjiin, jotta miehitys olisi vältettävissä mahdollisella Moskovan rauhan huonommallakin versiolla. Aikoinaan puhetta pidettiin epäisänmaallisena ja epäuskottavana, mutta jälkikäteen tarkastellen Päämajalla oli hyvin tarkka näkemys tulevasta kehityksestä - sekä sotilaallisesti että poliittisesti. Sodan jälkeen maassamme valtaan nousseet poliitikot karkottivat sotaa johtaneet kilpailijansa pois tai vankeuteen, ja samalla katosi se tietotaito, joka näillä miehillä oli ollut ja johon he olivat maata valmistelleet. Uudet poliitikot, Paasikivi ja Kekkonen näkyvimpinä, sysäsivät Suomen vuosikymmenien suomettumisen tielle, joka edelleen estää suomalaista poliittista eliittiä olemaan ylpeitä juuristaan.

maanantai 29. lokakuuta 2012

Kunnallisvaalit 2012 - voitosta voittoon

Totuuden pääkirjoitus jatkaa omalla tutulla linjallaan kommentoidessaan kunnallisvaaleja 2012. Lehti uutisoi näyttävästi tulokset prosentteina eli suhteellisina ääniosuuksina, kuten Yleisradion haastattelema Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunenkin. Tujunen lausahtaa, että vaaleissa jaetaan aina sata prosenttia, ja jos joku nousee muut laskevat. Uskomaton törppö, mutta mitäpä voi poliitikolta muutakaan odottaa. Työntekijälläkin käteenjäävät tulot pienenevät, kun veroprosentti nousee ylennyksen jälkeen...

Kuten vanha ay-pomo sanoi, prosentteja ei voi syödä. Siksi on tarpeellista kurkistaa absoluuttisten lukujen taakse, kuten tein jo ennen vaaleja (Kunnanvaltuutettujen tehtävä 26.10.2012). Siinä kiinnitin huomiota kahteen suureen kehityskaareen. Ensimmäisessä pääpuolueista erityisesti Keskusta on menettänyt 2000-luvulla äänestäjiään Perussuomalaisille. Toisessa kunnallisvaalien äänestysaktiivisuus on romahtanut 90-luvun alusta, ja vasemmistopuolueet ovat menettäneet 300.000 tukijaansa nukkuviin.

Näissä vaaleissa kehityskulku jatkui samanlaisena, mikä on jäänyt kaikilta poliittisilta kommentaattoreilta mielestäni täysin ymmärtämättä. Kun kaikki puoluejohtajat vakuuttivat kilvan voittaneensa - tai ainakin Perussuomalaisten hävinneen kuten Arhinmäki - niin äänestäjälle nousee väkisin mieleen, että mitä järkeä tällaisia vaaleja on pitää, jos kaikki niissä voittavat. Kaikki puolueet olivat järjestäneet juhlansa alkoholitarjoilun yhteyteen, mikä sekin luo karnevaalitunnelmaa puolueen sisäpiirin toiminnasta ja osaamisen tasosta. Olisi hassu mielikuva nähdä vaikkapa suuryrityksen edustajat ravintolassa julkaisemassa tilinpäätöstä nousuhumalan innostus kasvoillaan. Taitaisi Vehviläisen kikkailut Finnairin ja Ilmarisen kanssa näyttää pyhäkoulupoikien räpellykseltä.
Kol­men muun suu­ren puo­lueen pu­heen­joh­ta­jat oli­vat kaik­ki vaa­li­tu­lok­seen tyy­ty­väi­siä, ai­heel­li­ses­ti.
Kun puolue menettää 10% kannattajistaan, niin tyytyväisyys kuvastaa ylimielisyyttä. Muutenkin tuntuu siltä, että nykyhallituksessa ei ymmärretä prosenttilaskun luonnetta, mikä toisaalta selittäisi taloudenpidon osaamattomuuden. Kun eduskuntavaaleissa äänesti 2,94 miljoonaa ja nyt 2,49 miljoonaa, niin äänestäjien määrä laski 450.000 hengellä. Siitä reilu puolet eli 250.000 kohdistui Perussuomalaisiin. Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että äänestäjien lukumäärän muutoksesta puolet kohdistuu suoraan Perussuomalaisiin, kuten totesin kirjoituksessani (Toinen vaihtoehto 25.10.2012). Toinen vaihtoehto on näillä nukkua ohi vaalien.
Kes­kus­tan vaa­li­tee­ma "On ko­tiin tu­lon ai­ka" tun­tui toi­mi­van. Kes­kus­tan ko­tiin to­den­nä­köi­ses­ti pa­la­si se­kä edus­kun­ta­vaa­leis­sa nuk­ku­nei­ta et­tä pe­rus­suo­ma­lai­sia ää­nes­tä­nei­tä. Nuk­ku­maan jäi­vät täl­lä ker­taa pe­rus­suo­ma­lais­ten kan­nat­ta­jat.
Vanhojen pääpuolueiden kannattajien äänimäärä laski 160.000 mikä on sama määrä jonka Perussuomalaiset saivat. Äänestäneiden kokonaismäärä laski noin 65.000, joka on ihan sama määrä, minkä pienpuolueet menettivät. Muutenkin tiedetään, että pienpuolueista ainakaan Vasemmistoliitto tai Vihreät eivät vuoda Perussuomalaisten suuntaan. Sanotaan vielä kerran: Perussuomalaisten kannatus muodostui kolmen pääpuolueen siirtymästä (160.000) ja äänestysaktiivisuuden lasku (65.000) punavihreiden nukkumisesta. Keskustaa äänesti 1.500 ihmistä enemmän kuin 2011 eduskuntavaaleissa (50.000 vähemmän kuin 2008 kunnallisvaaleissa) - ei ollut mitään siirtymää Perussuomalaisista Keskustaan.

Maa on aika selvästi jakautunut Keskustavaltaisiin maalaiskuntiin, porvarillisiin maaseutukaupunkeihin ja vielä erikseen vasemmistolaiseen pääkaupunkiseutuun. Keskustan Mari Kiviniemen ja SDP:n Jutta Urpilaisen esittämä väite, että maassa palattiin kolmen suuren puolueen perinteeseen on väärä, koska Keskustapuolue on suuri vain maaseudulla, ja siksi toisekseen - kolmen suuren perinne syntyi vasta 90-luvulla SKDL:n hiivuttua Neuvostoliiton myötä. Sitä ennen Kokoomus oli nykyisten Perussuomalaisten kokoinen puolue.

Erityisesti pääkaupunkiseudulla vaalitulos osoitti Vihreiden alamäen jatkuvan - muuallahan puolue kuuluu kääpiösarjaan. Vihreiden ja Vasemmistoliiton alamäki johtuu pääosin nuorten passiivisemmasta äänestämisestä, mutta on siellä mukana aitoa ärtymystäkin. Vasemmiston LBGT-siiven Silvia Modig ihmetteli väsyneen näköisenä huonoa menestystä tv-haastattelussaan entisen toimittajan luontevuudella. Syy voi olla niinkin yksinkertainen, että puolueen kannattajat ovat selvästi johtajiaan köyhempiä. He saattavat odottaa aitoa solidaarisuutta johtajiltaan, ja Le Bonkissa juhliva eliitti ei sitä sellaisenaan osoita. "Kivat juhlat" riittää varmasti puolueen aktiiveille mutta tuskin äänestäjille. Siinä yksi vasemmiston 20-vuotisen alamäen syistä.
Vaa­lien ää­nes­tys­pro­sent­ti jäi 58,2:een, selvästi alle neljän vuoden takaisen. Osan se­lit­tää vaa­li­vä­sy­mys: run­saan vuo­den ai­ka­na on pi­det­ty kol­met vaa­lit. Lu­ku on jo­ka ta­pauk­ses­sa pet­ty­mys kan­san­val­lan kan­nal­ta mut­ta myös ai­heel­li­nen muis­tu­tus puo­lueil­le.
Vaikka äänestysaktiivisuus laski 3%, äänestäneiden määrä laski siis tuolla jo mainitulla 65.000 koska äänioikeutettujen määrä kasvoi vaalikaudella 111.000 hengellä. Kyllä vaalikarja jaksaa äänestyspaikalle kävellä, jos äänestämisellä on merkitystä. Koska eduskuntavaalien tulos ei muuttanut politiikan suuntaa, äänestäminen on tuntunut täysin turhalta. Muutenkin vaikuttaa siltä, että ihmisillä ei ole mitään vaikutusta totetutettavaan politiikkaan. Kaikki puolueet ajavat vahvaa julkista hallintoa.
Asiois­ta pi­tää pu­hua niin, et­tä ää­nes­tä­jä ym­mär­tää.
Populismia - eikö?

Raportti IPCC:n tutkimustyöstä

Pikkupoika suositteli kirjaa nimeltä Kauhukakara - The Delinquent Teenager, joka käsittelee YK:n alajärjestönä toimivan Hallitustenvälisen Ilmastopanelin IPCC:n toimintaa. Linkistä saa ladattua muutaman kymmenen sivua sisältävän näytteen, joka on oikeastaan aika surullista luettavaa. IPCC on - kuten muutkin YK:n järjestöt - pahasti korruptoitunut ja noudattaa sukupuolten ja rotujen tasa-arvoa pätevyyden ja osaamisen kustannuksella. Alla muutamia kuvaavia esimerkkejä laitoksesta, jonka takia ylikansallinen, epädemokraattinen päätöksenteko on palannut kuin Komintern konsanaan. Energiaverojen nousu länsimaissa heikensi länsimaiden teollisuuden kilpailukykyä ja siirsi taloudellista toimeliaisuutta ja valtaa maailmanmarkkinoiden uusille tulokkaille kuten arabimaille, Kiinalle ja Korealle.

IPCC itse julistaa, että sen tutkijat ovat maailman parhaat ja että se saa kaikista maailman tutkijoista palkattua kaikkein tavoitelluimmat huippututkijat. Tämä ei tietenkään mairittele niitä tutkijoita, jotka jäävät rannalle ruikuttamaan, eivätkä pääse osalliseksi YK:n hyväpalkkaisiin verottomiin ansioihin. IPCC:n päätehtävä on tuottaa par kertaa vuosikymmenessä yhteenveto poliitikoille, jotka rahoittavat laitoksen toiminnan - melkoinen eturustiriita siis. Yhteenvedon työstävät tutkijat on jaettu kolmeen tasoon: yksittäisten lukujen työstämisestä vastaavat (coordinating lead author), luvun sisäisten aihealueiden vastaavat (lead author) ja yksittäisistä aihealueista vastaavat (contributing author). Kaikessa virantäytössä noudatetaan YK:n tiukkoja kiintiöitä kansallisuuksien ja sukupuolten osalta. Tutkijan pätevyys on toissijainen asia - ensisijainen on sopivuus, kommentoi laitoksen työntekijä (s. 16).

Hurrikaanitutkija William Gray oli Yhdysvaltain Senaatin kuultavana ja todisti, että IPCC ei ole kiinnostunut hänen mielipiteistään, koska ne eivät ole IPCC:n valitseman näkemyksen mukaisia. Paul Reiter, johtava malarian asiantuntija, todisti saman asia Englannin parlamentille. Tukholman yliopistossa työskentelevä Nils-Axel Mörner puolestaan todisti omana asiantuntijalausuntonaan, että meren korkeuden nousu ja saarivaltioiden tuhoutuminen eivät vastaa nykytieteen tuloksia. Myöskään hänen 40 vuoden aikana hankittua asiantuntemusta ei tarvita IPCC:ssä.

Kenen asiantuntemuksen varaan IPCC rakentaa työnsä tulokset, jos maailman huippua edustavat tiedemiehet eivät saa ääntään kuuluville? Ei-niin-yllättäen jatko-opiskelijoiden ja uransa alkuvaiheessa olevien nuorten ja helposti manipuloitavissa olevien tiedemiesten ja -naisten. Erinomainen esimerkki on maantieteen professori Richard Klein, joka on nimitettiin 25-vuotiaana lead author -asemaan maisterin tutkinnolla 1995. Samanlainen tapaus on Laurens Bouwer - jo opiskeluaikoinaan hän toimi lead authorin asemassa. Hänen ammattialaansa on ilmastonmuutos ja vesistöt, mutta hänen vastuullaan oli vakuutuksia ja rahoitusta käsittelevä luku. IPCC palkkasi Lisa Alexanderin; kymmenen vuotta ennen kuin tämä sai väitöskirjansa valmiiksi; ensin contributor ja sitten lead authoriksi. Sari Kovats työskenteli vastaavilla nimikkeillä 21 tutkijan joukossa valmistellen ensimmäiseen IPCC:n yhteenvetoon ilmaston lämpenemisen vaikutuksista ihmisen terveyteen; 16 vuotta ennen väitöskirjaansa. Jonathan Patz nimitettiin lead author asemaan 1994, jolloin hänellä ei ollut vielä ensimmäistäkään tieteellistä artikkelia julkaistuna.

Erityisen ongelmallista on IPCC:n läheinen yhteistyö erilaisten ympäristöaktivistien kanssa. Jos tieteellisiä tuloksia raportoidaan poliittisille päättäjille, ympäristöaktivistien mukana olo aiheuttaa varmasti vääristymää, joka suosii aktivistien tavoitteita tieteellisen totuuden kustannuksella. Kuinka paljon uskottavuutta olisi tuomarilla, jonka tiedettäisiin viettävänsä vapaa-aikansa syyttäjän kanssa? Edellä mainittu Richard Klein palkattiin IPCC:lle Greenpeacelta. IPCC:n legenda Bill Hare on toiminut Greenpeacen puhemiehenä 90-luvulla ja ilmaston lämpenemisen asiantuntijana 2007. Samaan aikaan hän kuului yhteenvedosta vastanneen 40 henkilön muodostamaan ydinporukkaan. Malte Meinshausen kirjoitti Haren kanssa 2001 Kioton Protokollana tunnetun paperin ja 2002-2003 hän toimi Greenpeacen puhemiehenä. Vuoden 2007 yhteenvetoon Meinshausenin vastuulla oli kolmen luvun kirjoittaminen.

Ove Hoegh-Guldberg on kirjoittanut 17 vuoden ajan Greenpeacelle ja WWF:lle korallien tilaa käsitteleviä tutkimuksia ja tehnyt vastaavan työn IPCC:lle. Richard Moss oli WWF:n varapuheenjohtaja tuottaessaan 20 vuoden ajan IPCC:n yhteenvetoja. WWF:n varapuheenjohtajana toimi myös toinen IPCC:n johtava asiantuntija Jennifer Morgan. Tiede on harvoin viileätä analyysiä, vaan osana tieteellistä työtä kerätään ja käsitellään havaintoaineistoa. Pois jätetty aineisto voi hyvinkin muuttaa tutkimuksen lopputulosta ja varsinkin siitä tehtyjä suosituksia. Kun aktivisti, jolla on aina joku tietty päämäärä mielessään, tuottaa tutkimustulosta, on varmaa että aineiston keruu ja käsittely vääristää tuloksia.

Michael Oppenheimer toimii Environmental Defence Fundin johtavana tiedemiehenä samaan aikaan kun IPCC on luottanut häneen jo kaksikymmentä vuotta. Siihen nähden, että yleisesti ymmärretään suuryritysten suhdetoiminnan vaikutukset sekä lainsäädäntöön että kulutustottumuksiimme, niin todella harvoin puhutaan Suurista Vihreistä eli vaikutusvaltaisista ympäristöjärjestöistä. Politiikassa arvot ovat jääneet taka-alalle ja "edistyksellisyys" ottanut johtopaikan käyttäen johtavina periaatteeitaan "pragmaattisuutta" ja "tiedettä". Kun päätöksiä perustellaan tieteellä, tiedemaailma muuttuu väyläksi vallan ytimiin.

IPCC:n nokkimisjärjestyksessä ravintoketjun huipulla ovat tietokoneohjelmoijat. Ohjelmointi ei ole tiedettä sen perinteisessä merkityksessä. Tieteeseen kuuluu hypoteesin muodostaminen, sen testaaminen todellisissa olosuhteissa ja sen perusteella vahvistaa, muuttaa tai hylätä hypoteesi. Koska ei ole olemassa toista maapalloa, jossa kokeet voitaisiin suorittaa, ei kukaan tiedä mitä tapahtuu jos ja kun CO2-pitoisuus nousee vuosisadan loppua kohti 600 miljoonasosaan nykyisestä 390:sta. Hypoteesia ei siis voida testata oikeissa olosuhteissa, mutta joidenkin mielestä maailmaa voidaan mallintaa tietokoneohjelmilla. Heidän mukaansa tietokoneella tehdyt laskelmat vastaavat reaalimaailmasta mitattavissa olevia tuloksia. Jos matematiikka riittää tulevaisuuden ennustamiseen, sijoittajat olisivat tienneet erilaisten hyödykkeiden hinnat pitkälle tulevaisuuteen jo vuosikymmeniä sitten. Todellisuudessa maailma on kaoottinen ja ennustamaton. Pääosin nämä pitkän ajan mallintajat ovat saaneet alkunsa lyhytaikaisia sääennusteita tuottaneista organisaatioista. Pitkän ajan ilmaston ennusteiden hyvyyttä tai tarkkuutta ei voi arvioida lyhyen aikajänteen tuloksilla, koska ne ovat eri asioita.

Jos ilmastomallien ainoa kritiikki tulee toisilta ohjelmoijilta, alalla syntyy putkinäköisten hymistelijöiden klikki. Ikään kuin vanhemmat voisivat arvioida objektiivisesti lapsiaan kaikissa asioissa. IPCC:n yhteenvedossa ohjelmoijat itse kuitenkin arvioivat omia ohjelmiaan ja niiden luotettavuutta ilman, että kukaan pitää sitä epätieteellisenä tai moraalittomana. Kuinka todennäköistä on, että ohjelmoijat arvostelisivat omia töitään ja vaarantaisivat hankkeidensa rahoituksen. Yhteenvedossa ilmastomalleja ohjelmoivat Gabriel Hegerl ja Francis Zwiers arvioivatkin, että ohjelmoijien arviot ihmisen aiheuttamasta lämpenemisestä ovat luotettavia. Vuoden 2007 yhteenvedossa viitataan 18.531 tutkimukseen, joista 30% paljastui myöhemmin vertaisarvioimattomiksi.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Uskovaiset on rumia ja haisee pahalle

Pohjois-Atlantin meriveden lämpötilan on arvioitu olleen noin asteen verran nykyistä lämpimämpi sekä tuhat että pari tuhatta vuotta ennen nykyhetkeä. Viikinki-saagojen mukaan tiedetään, että Luoteisväylän varrella olevan Baffinin saaren vanha nimi oli Helluland.

Englannin laivaston alus HMS Investigator hylättiin kesällä 1853 Banksin saaren edustalle aluksen taivallettua valtaosan luoteisväylästä. 1850-luvulta lämpötila on noussut nykyaikaan saakka ilmaston toipuessa ns. pikkujääkaudesta. Historioitsijat eivät ole yksimielisiä, mutta on mahdollista, että viikingit purjehtivat keskiajalla luoteisväylän kautta Alaskaan ja Siperiaan. Vaikka suoraa näyttöä ei olekaan, jo se että tämä on mahdollista, osoittaa että historiallinen luoteisväylän sulaminen ei olekaan niin historiallinen.

Nämä ovat historiaan perehtyneille tuttuja asioita, mutta tietyissä ihmisen aiheuttaman ilmaston lämpenemisestä (AGW) huolissaan olevissa piireissä asiaa ei ilmeisesti tunneta. Vakavalla naamalla he saattavat esittää, että esimerkiksi Milankovicin jaksot ovat syynä jääkauden jälkeisiin lämpimiin jaksoihin! Kun asiasta huomauttaa, vastaukseksi saan kuulla uskovani maapallon olevan reilut 6.000 vuotta vanha, eli olevani ns. kreationisti - TODELLAKIN! Tämä nyt vain osoittaa, että ilmastoalarmisteilla ei ole käytöstapoja, kun keskustelu siirty henkilökohtaisuuksiin oman tiedon päättyessä.

Paljastuu, että alarmistien oma tietämys AGW-teorian vastaisesta kritiikistä on olematonta tai ainakin hyvin heppoista. Ilmeisesti he eivät perehdy kriittiseen aineistoon, koska ovat niin varmoja omasta puolestaan. Kuitenkin juuri uskossaan varman tulisi tutustua vastakkaisiin näkökulmiin, koska hänellähän ei ole mitään menetettävää. Alarmistit ihan vakavalla naamalla väittävät, että kasvihuonekaasuteoriaa arvosteleva tekee sen siksi, että hänellä on siihen ideologinen syy. Ei siis se, että havaintoaineisto ei tue teoriaa keskeisiltä osin. Siis että teoriaa arvosteleva on niin yksinkertainen, ettei kykene hahmottamaan teorian keskeisiä väitteitä, ja ainoa miksi henkilö ei usko teoriaan on se, että hän uskoo periaatteesta johonkin muuhun. Vakavasti sanoen, tuollaisen ihmisen kanssa on turha keskustella - hän on typerys.

Vasemmistolla, tai amerikkalaisittain sanottuna liberaaleilla, on paljon erilaisia virheellisiä uskomuksia, joita he hokevat kuin jooga mantraansa. Yksi yleisimmistä on väittää oikeistolaisia (amer. konservatiiveja) tiedevastaisiksi. Minäkin sain osalleni syytöksiä tiedevastaisuudesta, vaikka paljon muuta en blogaakaan kuin kehun länsimaista tieteeseen nojaavaa elämäntapaa! Maailman ehkä arvostetuin tutkimuslaitos PEW Reasearch Center on tutkinut asiaa, ja vahvistanut että moinen epäluulo on valetta. Kaikkein tiedevastaisin väestö, muslimit, ovat pääsääntöisesti poliittisesti vasemmistolaisia. Amerikassa 3/4 latinoista tukee Obamaa ja latinot ovat huomattavasti valkoista valtaväestöä uskonnollisempia ja tiedevastaisempia. Mutta nämä tosiasiat eivät kiinnosta liberaaleja, koska heille yhteiskunnallinen toiminta näyttäytyy vain iskulauseiden huuteluna.

Liberaaleille se, että valkoisten enemmistö äänestää Yhdysvalloissa valkoista presidenttiehdokasta, on osoitus arkipäivän rasismista. Se että mustista 75% äänestää mustaa ei ole osoitus rasismista. Liberaalien kyky erottaa hyvä ja huono tiede toisistaan on epäilyttävän heikkoa. Koska heidän oma logiikkansa ja sen seurauksena myös arvomaailmansa on epäjohdonmukainen, heidän suhtautumisensa yhteiskunnallisiin asioihin on myös epäjohdonmukaista. He poimivat ne tieteelliset todisteet, jotka tukevat heidän omia yhteiskunnallisia tavoitteitaan. Heille tiede EI OLE puolueetonta, vaan tieteen tehtävä ON OHJATA yhteiskunnallista päätöksentekoa. Ne tutkimukset ja se tieto, joka tukee heidän omaa käsitystään tavoittelemisen arvoisesta yhteiskunnasta on heille "hyvää tiedettä" ja muu on "huonoa tiedettä". Konservatiiville "hyvä tiede" on korkealaatuiset vaatimukset täyttävää tiedettä ja "huono tiede" on yhtä kuin huonolaatuinen tiede.

Ympäristönsuojelun nimissä ajettava ilmaston lämpeneminen on luonteeltaan uskonpuhdistukseen verrattavissa oleva ilmiö. Vaikka siinä ei tunnusteta monoteistista Jumalaa sen panteistinen jumaluus konkretisoituu äiti-gaiassa. Ihmisen ja ympäristön symbioosi ja ihmisen paikka tasavertaisena lajina muiden lajien joukossa ovat historiasta tiedettyjä luonnonuskontojen ominaisuuksia. Ihminen pelkää kuolemaa, ja mikä olisikaan pahempaa kuin Maapallon kuolema.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Paluu menneisyyteen

Otin eilen tuntumaa julkisiin kulkuvälineisiin ja matkasin bussilla Helsingissä. Kuljettajana toiminut imaamin näköinen partasuu palveli ilmeettömästi, mutta sai kulkuvälineen pysymään tiellä, vaikka asfaltti olikin jäässä. Seuraavalla penkillä istui Will Smithin näköinen amerikanenglantia puhuva nuori mies, jonka sylissä kujersi todella kaunis Suomi-blondi. Edellinen matkustaja oli jättänyt penkilleni Metro-lehden, jossa oli kokosivun artikkeli otsikolla "Uusnatsit ja rasistit tapetilla". Vaikka penaali Jessika Aho ehkä toivoikin tapetilla olevan rasistien aivot, niin kirjoituksen kuvituksena oli rasismin vastainen mielenosoitus, jonka osallistujat olivat kaikki peittäneet huivilla kasvonsa. Poistuessani bussista, ensimmäisessä sähkölaatikossa minua tervehti Dan Koivulaakson piirretyt kasvot Yes we Dan -tarrassa. Olin saapunut suvaitsevaisuuden pariin.

Kirjoitus oli muutenkin taattua rautaa, ja se alkoi Dan Koivulaakson kasvoille sumutetusta kyynelkaasusta jo surullisen kuuluisaksi muuttuneen North Pride -tilaisuuden eteisaulassa. Artikkelissa kerrotaan, kuinka Dan, Li Andersson ja Mikael Brunila innostuivat kirjoittamaan kirjan nimeltä "Äärioikeisto Suomessa". Kirjan tekijät kertovat, että Hommaforumin myötä Suomessa "otteet ovat koventuneet" ja että "uusnatsien tilaisuuksia järjestetään entistä useammin". Kirjoittajat toteavat, että "Rasisminvastaisen mielenosoituksen järjestäjän pitää miettiä, tuleeko joku kaasuttamaan".

Samassa uutisessa Popula-nimisen kirjan kirjoittanut Pirjo Hassinen kuvailee tuntemuksiaan kirjan synnystä.
- En valinnut aihetta koska se oli tyrkyllä ja ajankohtainen. Valitsin aiheen, koska minua kiusasi niin tavattomasti. ketkä näitä ajatuksia kannattavat. Oleellista ei ollut, montako kansanedustajaa valittiin, kiinnostavaa oli uudenlainen ahdistava henki.

- Kaikilla on oikeus mielipiteisiinsä, mutta jos niissä korostetaan suvaitsemattomuutta, se ei ole hyväksyttävää.

- Ennakkoluulojen pyhittämisen ruma pylly vilkkuu. Kysymys on kummallisesta taaksepäin menosta. Kyse on ilmiöstä, joka vetäisee meidät parikin sataa vuota taaksepäin.
Rasismintutkija Vesa Puuronenkin saa artikkelissa sanoa painavan sanansa:
- Ihmiset haluavat kuulua äärioikeistoon omista syistään. Sama pätee rikoskirjallisuuten: se kertoo ihmisistä, jotka toimivat itselleen mielekkäällä tavalla, vaikka meille se ei mielekkäänä näyttäytyisikään
Dan Koivulaakso on tunnettu vasemmistojohtaja, ja Li Anderssonkin pyrkii kunnanvaltuutetuksi Vasemmistoliiton riveistä. Vapaan toimittajan Brunilan tuotoksia taas saa lukea Voima-lehden kaltaisista vasemmistosympatiaa jakavista julkaisuista. Vesa Puuronen puolestaan pääsi aikaisemmin tällä viikolla kirjoitukseeni (Vihreät stalinistit 22.10.2012). Metro wkd -lehti, jossa tämä Jessika Ahon hengentuotos julkaistiin on puolestaan Sanoma-konsernin kustantama. Kyllä on hyvissä käsissä tämän maan tiedonvälitys.

Voisi melkein sanoa, että lannanhaju paljasti suvaitsevaisen yhteisön. Miettikää nyt - ne hullut pitivät lammasta häkissä teurastaakseen sen uhrilahjaksi Allahille. Ja toiset kivittävät paholaista hengiltä poliisin vartioidessa suoritusta. Ei oo totta. Tätä porukkaako me haluamme tänne - Pirjo Hassisen sanoin - "vetäisemään meidät parikin sataa vuotta taaksepäin"?

Terveyskeskusmaksu

Paljonko terveyskeskusmaksu saa olla?

Kirjoitin aiemmin (Lääkäripula 10.2.2012) lääkäripulan nimellä tunnetusta käsitteestä, jossa jalolla ja kauniilla ajatuksella (lapset, vanhukset) vaaditaan maksutonta terveydenhuoltoa. Kuten kaikissa julkisen sektorin humaaneissa hankkeissa, tämäkin sössitään paisuttamalla se täysin yli äyräittensä. Terveydenhuolto on luksusta - se on ns. herrojen herkkua, ja vasemmisto vaatii päästä hunajakupille. On perusteltua kysyä, miksi kenenkään on kustannettava jonkun muun terveydenhuolto niin täydellisen kattavasti kuin Suomessa tapahtuu.

Sivupalkin uusi kysymys onkin, kuinka paljon yleislääkärillä käynti eli ns. terveyskeskusmaksu saa lukijoitteni mielestä olla. Valitsemalla kohdan "Ei yhtään" ihminen paljastaa perimmäisen motiivinsa, joka on kuviteltu oikeus maksattaa elämänsä kulut kaikilla muilla. Mikäli ihmiseltä viedään kannustin tehdä töitä oman terveytensä ja hyvinvointinsa eteen, suurin osa ihmisistä myös lopettaa turhan vaivannäön.

Hyvinvointiyhteiskunta on klassisen fascismin mukaisesti järjestetty ihanne. Kun kaikissa muissa maissa kansalaiset ponnistelevat saadakseen haluamiaan palveluita ja tavaroita, hyvinvointiyhteiskunta rankaisee niitä, jotka yrittävät ja palkitsee ne, jotka eivät.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Nyt on raja ylitetty

Kaksi poikaa raiskasi alaikäisen tytön - ehdollista ja yhdyskuntapalvelua

Kunnanvaltuutettujen tehtävä

- En pidä kovin suurena arvona sitä, että meillä on iso määrä kuntia, joissa faktisesti kunnanvaltuutetulla ei ole juurikaan päätäntävaltaa muusta kuin siitä, mistä pankista velka otetaan.
Jyrki Katainen 16.9.2012
Kaikki puolueet harrastavat ryhmäkuria. Tästä syystä se, mitä mieltä yksittäinen poliitikko asiasta x on, on merkittävästi vähemmän tärkeää kuin se, mitä mieltä puolue kyseisestä asiasta on. Esitysten läpimeno ei riipu vähimmässäkään määrin siitä, pitävätkö napinpainajat niistä vai eivät.
Jussi Halla-aho 28.9.2012

Kunnallisvaaleilla ei ole mitään oikeaa merkitystä kuntien asukkaille, kuten edellä mainitut lainaukset karulla tavallaan paljastavat.

Kirjoitukseni Toinen vaihtoehto sai minut tonkimaan tilastotietoja menneiltä vuosikymmeniltä kunnallisvaalien tuloksia ajatellen. Paljastuikin ainakin itselleni hiukan yllättäen kaksi kehityskulkua, joilla on osittainen yhtymäkohtakin. Ensimmäinen on se, että vuoden 1992 kunnallisvaalien jälkeen melkein neljännesmiljoona sosiaalidemokraattia ja 65.000 Vasemmistoliittolaista lopetti äänestämästä. Äänestysaktiivisuudessa tapahtui pysyvä lasku melkein kymmenen prosenttiyksikköä matalammalle tasolle. Viimeisessä vaalissa 2008 tosin yli satatuhatta nukkuvaa palasi äänestyskoppiin, ja nämä paluuäänestäjät näkyivät kokonaisuudessaan Perussuomalaisten kannatuksen kasvuna.

Toinen merkittävä muutos tapahtui 2000-luvulla ja se on näkynyt vasta eduskuntavaaleissa 2011 - oletettavasti se tapahtunee myös kunnallisvaaleissa 2012. Keskusta menetti kaksissa peräkkäisissä vaaleissa 226.000 ääntä, demarit 122.000 ja Kokoomus 80.000. Nämä äänet - yhdessä yli sadantuhannen uurnille palanneen kera - tekevät sen reilun 500.000 ääntä, joka siirtyi Perussuomalaisten taakse 2011.

Nämä trendit ovat siis voimakkaita ja ne eivät kehittyneet yhden vaalikauden aikana. Kehitys on siis ollut jo pitkään näkyvissä, mutta sitä ei ole käsitelty mediassa, vaan Jytkyä pidettiin yksien vaalien protesti-ilmiönä, joka ei toistu. Kaikesta päätellen äänestysaktiivisuus nousee näissä vaaleissa eikä vuoto Persuihin vanhoista suurpuolueista ole vieläkään kokonaan ehtynyt vaikka toki reilusti hiipunut. Suurin osa omista kavereistani on vuosikymmeniä äänestänyt samaa puoluetta vaalista toiseen. Kun nyt kuulostelen heidän mietteitään, yleisin vastaus on, että äänestän edelleen joko niitä tai sitten Persuja. Pidetään hyvänä, että Persujen nousun myötä poliittinen kulttuuri on muuttunut jo ja muutosta halutaan vielä kiihdyttää. Minä veikkaan, että näissä vaaleissa jatkuu kova momentum, vaikka gallupit ovatkin povanneet Perussuomalaisten kannatuksen hiipuvan eduskuntavaalien 19%:n tason alle johonkin 15%:iin.

torstai 25. lokakuuta 2012

Ilmastotalkoot

Fennovoima on kuulemma lirissä, kun suuri saksalainen energiayhtiö E.On aikoo seurata kotimaansa hallituksen vihreätä linjaa ja vetäytyä ydinvoimalla tuotetusta sähköstä. Jos tuollaisen voimalan rakennuskustannukset ovat esimerkiksi viisi miljardia ja E.Onin osuus kolmanne, niin puhutaan noin 1,5 miljardista eurosta, joka yhtiön täytyy nyt kerätä markkinoilta. Jos Suomessa on kotitalouksia kolme miljoonaa, niin tasaisesti jaettuna se tekisi 500 euroa. Sitten saisi ostaa itselleen ydinsähköä omakustannushintaan. Minä ilmoittaudun mukaan.

Muslimijohtaja Norjassa teki breivikit

Norjassa on muslimien keskuudessa syntynyt suuri innostus pottunokkien perinteiseen metsästysharrastukseen, kuten luotettava tietolähteemme Rähmispossu kertoikin jo pari viikkoa sitten. Possun uutisessakin mainittu Ubaydullah Hussain on jostain tavalliselle ihmiselle täysin käsittämättömästä syystä päättänyt avautua Facebookissa vasemmistolaisesta unelmastaan tappaa vuonojen maan kaikki juutalaissiat, kirjoittaa Dagbladet.

Hussain iloitsee piakkoin saamastaan metsästyskortista, jonka jälkeen hän aikoo tehdä ahtikarjalaiset ja jahdata juutalais-notmeja rynnäkkökiväärinsä kanssa. Toisin kuin kalpea aatetoverinsa Anders Breivik, tämä mies on täysissä järjissä ainakin mikäli hänen uskonsa Allahiin kelpaa siitä todisteeksi. Islamin pyhä suuri mies Muhammadhan tappoi kaksi juutalaisheimoa lapsineen ja naisineen ja otti kolmannen orjikseen paetessaan vihollisiaan Mekasta Medinaan. Kun Muhammadin elämä ja teot ovat hurskaalle muslimille virheettömiä esikuvia, lukuista uskonoppineet kuvittelevat että juutalaisten sorto ja tappaminen on oikeutettua.

Vaikka Breivik ei enää ansaitse yhtään uutta mainintaa, haluan kysäistä, missä ovat nyt ne vihreät, vasemmistolaiset ja erityisesti sosiaalidemokraatit, jotka kauhistelivat antijihadistista liiketta niin että tukka lähti ja partakarvat vain vapisivat. Miksi suomalainen media vaikenee, kun kaikkien Pohjoismaiden suojelupoliisien yhdessä suurimmaksi turvallisuusuhkaksi arvioitu ideologia uskaltautuu täysin avoimesti kertomaan pyrkimyksistään?
H/T Tundratabloids

Toinen vaihtoehto

On aika sulkea sivupalkin kysely "Kunnallisvaaleissa äänestän". Kysely oli avoinna kuutisen viikkoa ja siihen vastasi 285 äänestäjää. Puolueiden saama kannatus oli (äänet, puolue, prosentit):
16 Kok 5%
6 SDP 2%
12 Kesk 4%
229 Perus 80%
4 Vihr 1%
9 Vasemm 3%
3 RKP 1%
6 Krist 2%

Viime viikonloppuna, vain viikkoa ennen vaaleja, Iltalehti uutisoi ennusteena:
Kok 20,6%
SDP 20,5%
Kesk 17,8%
Perus 15,8%
Vihr 8,8%
Vas 8,5%
RKP 4,3%
Krist 3,7%

Koska kolmasosa äänestäjistä ei vielä ole tehnyt valintaansa, ylläolevat tulokset ovat hyvin suuntaa antavat - ainakin ne vastaavat jonkinlaista median konsensusarviota. Äänestysaktiivisuus on ollut laskeva viime vaaleihin asti - mistä on kyse?

67,4% 2011 (eduskunta)
65,0% 2007 (ed)
66,7% 2003 (ed)
65,3% 1999 (ed)
68,5% 1995 (ed)

61,2% 2008 (kunnallis)
58,6% 2004 (kunn)
55,9% 2000 (kunn)
61,3% 1996 (kunn)
70,9% 1992 (kunn)

Eduskuntavaalit: Vuodesta 2003 Keskusta on menettänyt ääniään 226.000, demarit 122.000 ja Kokoomus 80.000, äänestäneiden määrä kasvoi 125.000 - yhteensä 553.000 ääntä (vuodesta 2003 vuoteen 2011). Voittajaksi on noussut Perussuomalaiset 516.000 äänen lisäyksellä. Vuonna 2007 äänestäjät kostivat Haloselle palkitsemalla Sauli Niinistön historiallisena äänikuninkaana, mikä pelasti Kokoomuksen suuremmalta tuskalta. Mutta muutos on siis näkynyt jo vuodesta 2003 asti - 2011 Jytky ei ollut sattumaa.

Kunnallisvaalit: Kokoomus ollut suuri voittaja (+134.000) ja tietenkin Perussuomalaiset (+122.000) vuodesta 2000 vuoteen 2008. Keskusta tippui 16.000 ja SDP kasvoi 30.000 - eli ei mitään dramaattista, vaikka äänestäjien lukumäärä kasvoi 322.000 kpl. Kokoomuksen kasvun taustalla on yksinkertainen syy: julkisen sektorin työntekijöistä yhä useampi kokee Kokoomuksen henkiseksi kodikseen perinteisen vasemmiston sijaan, koska kuntien pienipalkkaisimmat työntekijät on ulkoistettu. Varsinkin Vasemmistoliitolla mutta myös SDP:llä on tunkkainen maine - entisistä "Ei EEC:lle"-puolueista on tullut rajat ylittävän solidaarisuuden nimissä euron tukipakettien ja maahanmuuttoa suosivan kulttuurirelativismin tukijalka. Kookomus ei kärsi niinkään siitä, että se on ollut mukana kuin siitä, ettei se ole uskaltanut harata vastaan.

Iltalehden mukaan joka kolmas ei ole vielä päättänyt ketä äänestää. Näyttää siltä, että äänestysvilkkaus kasvaa sellaisenaan Perussuomalaisille. Moni empii, onko järkeä antaa protestiääntä, jos Perussuomalaiset jäävät neljänneksi noin 15%:n kannatuksella. Viime vaalien alla Perussuomalaisten ennusteet olivat useita prosenttiyksikköjä lopullista tulosta matalampia, eikä ole oikeastaan mitään syytä epäillä etteikö niin ole nytkin. Siihen yhdistettynä äänestysaktiivisuuden nousu ja vielä empivien piiriin syntyvä momentum voi hyvinkin tuoda mukanaan kaikkien aikojen yllätyksen sunnuntaina. Lukijakyselyni tuloksista ei voi sanoa muuta kuin sen, että kantaansa empivien joukossa Perussuomalaisten osuus on 50% - se on jokaisella empivällä nimittäin se toinen vaihtoehto.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Nykyajan reaalikommunismia

Big Brother eli tuttavallisemmin BB-talon monivuotinen menestystarina on kummallinen, vaikka Henna Kalinainen kissanaisena tuossa kuvassa keikisteleekin. Pieni joukko ihmisiä suljetaan tarkasti valvottuun ympäristöön eräänlaisena rottakokeena. Tämä porukka ei tee mitään tuottavaa, elää aivan irrallaan muusta yhteiskunnasta, keskittyy alkoholinhuuruiseen juhlimiseen, haluaa järkyttää muuta yhteiskuntaa seksuaalisilla poikkeavuuksillaan, juonittelee toisiaan vastaan, sen äänestystulokset ovat ohjailtuja ja hullua kyllä - he pitävät itseään etuoikeutettuina.

Sanoinko BB-talo? Tarkoitin tietysti eduskuntataloa. Asukkaiden elämäntyyli muistuttaa kommunismia. Kenenkään ei tarvitse kantaa vastuuta omista päätöksistään, koska viime kädessä tuotantotiimi eli Puolue antaa kaikki päätöksensä julkilausumina asukkaille. Asukkaat itkevät kamerahuoneessa kohtaamaansa epäreiluutta, kiukuttelevat kun päihteet loppuvat ja vannovat uskollisuutta toisilleen. Jollain tavalla he aistivat, että heidän elämäntyylinsä ei kestä pitkään, joten nautinnonhakuisesti siitä otetaan irti kaikki ja eletään kuin viimeistä päivää. Kaiken lisäksi he kuvittelevat olevansa kadehdittuja julkkiksia, joiden elämästä muut voivat vain haaveilla.

Ymmärrän, että tuollainen elämä houkuttelee. Hyvinvointiyhteiskunta aka klassinen fascismi on kaikilta osiltaan BB-elämän kanssa samojen arvojen varassa. Siinä missä tavallinen rahvas avoimesti seuraa BB-talon elämää, älykkäänä itseään pitävät tyytyvät paheksumaan ohjelmaa. Ehkä se paljastaa liian raadollisesti heidän yhteiskuntamallinsa todellisuuden, joka on helpompi kieltää sulkemalla silmät.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Valehtelijoiden klubi

Penaali Marko Maunula kirjoittaa, että
Yhdysvaltain imago kautta maailman on kohentunut rajusti sitten George W. Bushin vuosien.
On tietenkin mashdotonta sanoa, mihin toimittaja Maunula perustaa mielipiteensä, mutta totta se ei ole. Kirjoitin (Kuka haluaa maksaa propagandasta 7.10.2012) vain kaksi viikkoa sitten, että muslimimaissa Yhdysvaltain suosio on hiipunut. Barack Obaman kosiskelut eivät ole vedonneet, vaan Yhdysvaltain vastainen mieliala on laajentunut samaa vauhtia kuin suhteellisen maallisten diktaattorien ote islamilaisesta maailmasta on herpaantunut.

Maunulan mielipiteet eivät yllätä eivätkä järkytä, sillä tasaiseen tahtiin paljastuu, että toimittajat vääristelevät uutisia ja keksivät niihin omiaan. Toimittajia on pitkään syytetty yksipuolisesta uutisoinnista monista asioista, joista voisi mainita ampuma-aseet, rasismin, islamin, humanitäärisen maahanmuuton ongelmat, eurokriisin ja tietysti ilmaston lämpenemisen syyt ja seuraukset. Kaikille näille on yhteistä se, että toimittajien poliittinen arvomaailma on voimakkaasti Vihreiden suuntaan kallellaan. Vihreitä ei kuitenkaan ole kuin noin 7-8% äänestäjistä.

Marko Maunula on sokaistunut ajatuksesta - muiden toimittajien tavoin - että mustan presidentin kautta amerikka yhteiskuntana ja koko globaali kansainyhteisö on muuttunut paremmaksi. Vain sen tähden että Obama on puoliksi neekeri. Tai musta, kuten nykytoimittajat opettavat meitä. Kuitenkaan mustien asema ei parane tipan vertaa, jos presidentti on musta:
Kun kommunismi kuoli (vaan ei kuopattu) 20 vuotta sitten, todella moni ajatteli (ja sanoi ääneenkin), että "olihan se kaunis aate, mutta se ei vaan toiminut". Maunulalla ja hänen kollegoillaan voisi sanoa olevan "kaunis aate", ja lisätä perään, "ettei se toimi vieläkään". Tällä blogistilla ei ehkä ole kaunis aate siinä mielessä, että hän ei usko tasa-arvoon vaan vapauteen. Blogissa puhutaan vaikeista asioista niiden oikeilla nimillä - libertaarit eivät lupaa kaikille hyvää ja kaunista, koska se on mahdotonta. Yksikään sosialistisille arvoille rakennettu yhteiskunta ei ole säilynyt pystyssä. Kaikki tasa-arvoon perustuvat yhteiskuntakokeilut ovat kaatuneet sorrettujen noustua taistelemaan oman vapautensa puolesta.
Muistakaa se.

Leikkiyhteiskunnan leikkipuukotus

Pääministeri Jyrki Katainen joutui välikohtaukseen, jossa nuori mies "tuli leikisti puukottamaan pääministerin". Poliittinen väkivalta on ollut suhteellisen harvinaista Suomessa, ja yleensä se kohdistuu vauraiden ihmisten aineelliseen omaisuuteen. Poliittisia johtavan tason vastustajia on heitetty tyrmään viimeksi sotasyyllisyydestä, mutta sakkotuomioita on poliittisin perustein 2010-luvulla useampiakin Perussuomalaisten puheista ja kirjoituksista. Vasemmistoliiton edustaja Dan Koivulaakso väitti hänkin joutuneensa kaasuaseella tehtyyn iskuun, mutta väitteen paikkansapitävyys epäilyttää.

Tampereella pari vuotta sitten tapahtuneessa pitserian tuhopoltossa Päivi Lipponen näki ensin poliittisen kytköksen, kunnes rikospoliisi löysi kytköksen ravintolan omistajien rahatilanteen ja vakuutuskorvauksen välillä. Puhtaasti poliittinen motiivi nähtiin sen sijaan toissakesäisen Mavi Marmaran risteilyssä Gazaan, jossa länsimainen vasemmistoeliitti uhrasi yhdeksän turkkilaista terroristia pyhittääkseen omat aatteensa. Pussy Riot tuomittiin Venäjällä pitkiin rangaistuksiin perustein, jotka suomalaisesta näkökulmasta täyttäisivät poliittiset merkit - puhumattakaan Anna Politkovskajasta tai Mihail Hodorkovskista. Myös Norjan sosiaalidemokraattisia nuoria teurastanut Breivik mertoi poliittisista tavoitteistaan.

Poliittinen väkivalta ei siis ole mitenkään uutta tai poikkeuksellista. Edes Suomessa, valitettavasti. Tähän asti johtavat poliitikkomme ovat kulkeneet melkeinpä ilman turvamiehiä, mikä Ruotsissa johti Anna Lindhin ja Olof Palmen murhiin. Paavi matkustaa nykyisin lähinnä Play-Mobilin näköisessä huvittavassa lasiautossa, kun 20 vuotta sitten joku jugoslavialainen asemies koitti päästää paavin isänsä tykö. Kaikkia näitä tapahtumia yhdistää samankaltainen tapahtumasarja: tavallisen kaduntallaajan turhautuminen vallitsevaan arvomaailmaan, jota poliittinen järjestelmä tukee kaikin keinoin, ja siksi ainoaksi kanavaksi protestoida jää väkivalta.

Minua ihmetyttää se, kuka haluaa joutua vankilaan Kataisen takia. Minustakin Katainen on vastenmielinen mutta en silti menisi ns. kiven sisään hänen takiaan. Ensisijaisesti tietenkin siksi, että oma arvomaailmani ei salli väkivaltaa omien päämäärien ajamiseksi. Jos ihmisen arvomaailma lähtökohtaisesti jossain tilanteessa kuitenkin sallii väkivallan käytön, niin ainakin jollain tasolla yksilön on sitten punnittava saamiaan etuja ja kärsimiään haittoja. Kovin paljoa ei tuollaisessa tilanteessa ns. ole menetettävää, koska eivätpä hyödytkään ole hääppisiä. "Puukotusta yrittänyt" vaikuttaisi ns. henkisesti häiriintyneeltä eli mahdolliselta itsemurhakandidaatilta, joka näkee oman tulevaisuutensa kuin sitä tarkkailisi kapean putken lävitse.

Oletan tässä yksinkertaisuuden vuoksi, että puukkomies on nuoruuden trapetsihyppynsä epäonnistuttua joutunut taloudellisesti ahtaalle ja tipahtanut hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkon silmien välistä sirkusnäyttämön lattialle asti. Tällainen henkilö kokee kärsineensä suurta vääryyttä: hänelle luvattiin, että hyvinvointiyhteiskunta ei hylkää häntä. Koska yksilöiden vaatimukset ovat loputtomat, ei hyvinvointiyhteiskunta voi pitää lupaustaan, ja suurin osa niistä annetaankin vain silmänlumeeksi. Niitä ei ole tarkoituskaan pitää, mutta ihmisten kinastellessa annetuista lupauksista ja niiden pettämisistä kaikki sujuu ennallaan. Kunnes jostain tulee oman tulevaisuutensa näköalattomuudesta tarpeeksi saanut mies, joka oli olettanut poliitikkojen pitävän sanansa.

Ja kuten kautta historian on toistunut, vapauttaan ei suinkaan menetä sanansa syömään joutunut poliitikko vaan tämä surullisen hahmon ritari. On Kataisen onni, että suurin osa ihmisistä näkee tämän teatterin lävitse. Ehkä tämä tapahtuma saa monet miettimään, onko tässä mitään järkeä vai pitäisikö keskittyä vain omaan pieneen elämäänsä.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Vihreät stalinistit


Vihreän Langan penaali Vesa Sisättö harmittelee, kuinka ihmiset eivät enää lue paperimediaa. Hänestä on peräti merkillistä, että ihmiset jopa ylpeilevät sillä, etteivät enää lue Helsingin Totuutta, vaikka nämä samat henkilöt perustelevat tilaamattomuuttaan sillä, että journalismin taso on laskenut samalla kun neljäs valtiomahti on muuttunut politiikan kyseenalaistajasta poliitikkojen myötäilijäksi. Toimittajien suosikkipuolue Vihreät edustaa vanhaa epäisänmaallisena tunnetuksi tullutta SKDL:ää ja ideologiana on säilynyt "kansainvälinen tasa-arvo". Tosin nyt työvälineenä on monikulttuurisuus, mutta sama "maailma ilman rajoja"-iskulause paistaa läpi.

Vihreän Langan uutta tilaajaa hemmotellaan lahjoilla, joista yksi on kirja nimeltä Rasistinen Suomi. Kirjan on kirjoittanut Itä-Suomen yliopiston dosentti (sic) Vesa Puuronen. Ilman mitään uhkaa liioittelusta voi väittää, että Vihreän Langan toimituskunta jakaa Puurosen maailmankuvan. Vastaavasti Vihreän liikkeen virallisena puoluelehtenä ja äänenkannattajana lehden maailmankuva noudattaa puolueen maailmankuvaa. Puurosen poliittinen toiminta on kovin aktiivista ja vasemmalle kallellaan. Hän kertoo nuorena lukeneensa Marxilaisen filosofian perusteet ja sen jälkeen kuuluneensa Suomen Demokraattisen Nuorisoliittoon (SDNL), Sosialistisen opiskeliliittoon (SOL), Rovaniemen marxilaisiin opiskelijoihin (RoiMO), Joensuun Sosialistisiin Opiskelijoihin (JOSO), jotka "Kaikki nämä järjestöt kuuluivat ns. taistolaiseen liikkeeseen." Edellä mainittujen lisäksi Puuronen on vaikuttanut mm. Ounaskosken Demokraattisissa Nuorissa, Vanttauksen demokraattisissa nuorissa, SKDL:n Vanttauskosken yhdistyksessä, SKP:ssä (Suomen Kommunistinen Puolue) ja "olin jonkin aikaa mukana taistolaissiiven perustamassa DEVA (Demokraattinen vaihtoehto) järjestössä."

Lisäksi Puuronen toimi Vasemmistoliiton Joensuun osastossa ja myöhemmin Kontiolahden Vasemmistoliitossa. 1995 lopusta lähtien rasismin vastustamisesta tuli Puurosen toiminnan pääasiallinen sisältö, "kun skinit vainosivat paikallisen koripallojoukkueen amerikkalaisvahvistusta, joka muutti takaisin kotimaahansa."
Vuoden 1998 keväällä olin mukana järjestämässä rasismin vastaista mielenosoitusta, jonka tunnuksena oli "Joensuu vapaaksi pelosta". Mielenosoitukseen osallistui tuhansia kaupunkilaisia.

Rasismin vastustaminen ja monikulttuurisuuteen liittyvät kysymykset ovat edelleenkin keskeisiä niin tutkimustyössäni kuin poliittisessa toiminnassanikin.
Vuoden 2009 lopulla Puuronen karisti Itä-Suomen tomut jaloistaan ja "liityin välittömästi Vasemmistoliiton Rovaniemen paikallisosaston jäseneksi."

Kaiken tämän tamperelainen rääväsuu Lehto on jo julkaissutkin kootuissa teoksissaan, kuten Puuronen itsekin on huomannut. Puuronen on närkästynyt, että Googlen sivuilla "saa julkaista Suomen lain vastaisia kirjoituksia". Yllättävän moni todellakin ajattelee, että toisten sanan- ja uskonnonvapauden rajoittaminen on oikein, jos sitä varten on säädetty laki. Samaan aikaan, kuitenkin, Puuronen ei itse näe mitään ongelmaa siinä, että hän aivan vakavalla naamalla vertaa artikkelissaan Jussi Halla-ahoa Hitleriin ja Staliniin. Hän jopa väittää, että "Halla-ahon sijoittaminen samaan seuraan Stalinin ja Hitlerin kanssa on perusteltua" ja että "Anti-islamistinen politiikka voi johtaa pahimmillaan samankaltaisiin seurauksiin kuin stalinismi ja kansallissosialismi."

Puurosen artikkelit ja kirjoitukset ovat käsittämättömän heikkolaatuisia ottaen huomioon, että mies on kuitenkin saanut dosentin arvonimen. Kuten julkisuushakuisuudessaan paremmin onnistunut dosentti Bäckman, tämäkin tohtorismies osoittaa kirjoituksillaan vain oman lapsellisuutensa. Samassa kirjassa on myös feministi Veronika Honkasalon kirjoitus, jossa ei oikeasti ole päätä eikä häntää. Tätä ei pidä ymmärtää siten, että Puurosen artikkelissa olisi sitä ollut yhtään enempää. Ei ollut. Mutta kuten kirjoituksen alussa jo osoitin, Vihreän liikkeen suonissa virtaa stalinistien veri.

Valtapuolueiden ideologiaan on pitkään kuulunut monikulttuurisuus, joka Neuvostoliiton romahduksen myötä otti keskeisimmän aseman vasemmistolaisessa tasa-arvon teemassa. Kun arvostellaan holtitonta maahanmuuttoa, itse asiassa arvostellaan niitä arvoja, joista stalinismi ammentaa käyttövoimansa. Kun "vastustetaan rasismia", vastustetaan stalinismin vastustajia. Se edellyttää, että rasismia pitää nähdä kaikkialla. Ironista kyllä, kun nämä "antirasistit" toteuttavat poliittisia tavoitteitaan, he määrittelevät yksilöt syntyperänsä ja etnisen taustansa mukaan. Heidän vastustajiensa väite, että ihmisiä ei tulisi suosia heidän rotunsa tai etnisen taustansa mukaan, on näiden stalinistien mielestä - kyllä vain - rasismia.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Politiikassa muutoksen tuulia

Helsingin Totuus kirjoittaa kummallisia uutisia.

Suomesta lähetetty lapsia Somaliaan:
Tiedossa on myös yksittäisiä tapauksia, joissa teini-ikäinen suomalaistyttö on viety naitettavaksi ulkomaille.

Yksi esimerkki Somaliaan lähetetyistä on tyttö, jonka isä vei Somaliaan vastoin tämän tahtoa vuonna 2001, kun tyttö oli 15-vuotias. Isä sanoi tyttärelleen, että tästä piti tehdä "kunnollinen nainen". Mogadishussa tyttö yritettiin naittaa imaamille.
Väkijoukko kähmi suoraa lähetystä tehnyttä toimittajaa Kairossa
Naisten seksuaalinen häirintä on arkipäivää Kairon kaduilla. Silminnäkijöiden mukaan Tahririn aukiolla on viime aikoina tapahtunut yhä enemmän vakavia hyökkäyksiä ja jopa raiskauksia, joihin virkavalta ei ole reagoinut mitenkään.
Länsimaissakin osataan raiskata, kähmiä ja pakkonaittaa lapsia, mutta yleinen arvomaailma ei sellaista hyväksy toisin kuin arabimaailmassa. Poliisien haluttomuus puuttua rikollisuuteen Egyptissä lienee äänetön vastalause sille, että tavallinen kansa kumosi Mubarakin hallinnon ja nosti Muslimiveljeskunnan valtaan. Tällainen on arabikevät, aivan kuten moni islamiin kriittisesti suhtautuva bloggari ennustikin (Soininvaara ja muslimiveljet 28.1.2011).

Ja paras lopuksi - päätoimittaja Mikael Pentikäinen:
Eu­roo­pan vel­ka­krii­si tus­kin hel­lit­tää lä­hi­vuo­si­na. Li­säk­si Suo­men ta­lous on ajau­tu­mas­sa ki­vil­le, mi­kä li­sää työt­tö­myyt­tä ja an­taa ti­laa po­pu­lis­ti­sel­le liik­keel­le.

Ta­lou­den tu­hon mer­kit ovat il­mas­sa, mut­ta mi­tään ei ta­pah­du.
Ikään kuin vastauksena Pentikäiselle voisi todeta, että Vihreiden tappio ja Perussuomalaisten nousu ovat saman asian eri puolet. Tietenkään Vihreät eivät käänny äänestämään Perussuomalaisia vaan muiden puolueiden omaksuma vihreä ideologia halaa Vihreän liikkeen kuoliaaksi. Odotettavissa on, että Perussuomalaisten kansallismielinen politiikka omitaan kolmeen vanhaan suurpuolueeseen. Se vaan vaatii niin Kataisen kuin Urpilaisenkin vaihtamista, koska heillä ei ole uskottavuutta ajaa arvokonservatiivista politiikkaa kaiken tämän sikailun ja kansan silmään kusemisen jälkeen. Keskustapuolueen Sipilällä taas ei näytä olevan halua opetella politiikan likaisia keinoja, joten mies menee vaihtoon seuraavassa puoluekokouksessa tai koko puolue katoaa valtakunnanpolitiikasta.

Mopolla mennään

Ollessani nuori, mopoautoilla - joita silloin kutsuttiin invamopoiksi - ajoivat sotaveteraanit. Mopo oli monen ihmisen ainoa kulkuneuvo, koska autot olivat älyttömän kalliita ja maksoivat suunnilleen yksiön verran - siis helsinkiläisyksiön verran. Luksusautolla olisi saanut perheasunnon ja kesämökin kaupan päälle. Autoilu oli toki kallista jo silloinkin, mutta se ei ollut ideologisesti niin paheksuttua. Valtava määrä omia lapsuuden muistojani liittyy autoiluun ja automatkailuun. Olimme aina menossa jonnekin tai tulosta jossakin. Nuoriso etenkin ajoi vanhoilla jenkkiraudoilla, jotka eivät enää muille kelvanneet. Autoja piti osata huoltaa ja kunnostaa, koska ne hajosivat aina matkalla tai viimeistään kotimatkalla.

Autotallimme sai jo vuosia sitten pienen asukkaan - kiinalaisen halpismopon. Ollakseen ruma se on hyvälaatuinen. Toki muodin mukaan muovia kuten kaikki muutkin, mutta itse tekniikka on asiallinen. Kolme kertaa kalliimpi Vespa ei ole kolmea kertaa pitkäikäisempi, vaikka sillä saakin katseet paremmin kääntymään.

Laskeskelin päättyneen ajokauden kustannuksia, kun Suuri Valtiopuolue on kaikessa viisaudessaan päättänyt laskea verottomia kilometrikorvauksia. Laskun oikea syy on ymmärtämättömyys - vähän ajava saa tosiaan tienattua itselleen vähän "ylimääräistä", mutta paljon ajavien osalta tilanne on lohduton. Kaupparatsujen aikakausi ottaa viimeisiä askeliaan. Mitäpä sitä maaseudulla muuta tapahtuukaan kun viritetään kellot aikamerkin mukaan.

Tavallinen skootterimopo kuluttaa noin 2,5 litraa satasella, mikä tekee nykyhinnoin 4,5 euroa eli 4,5 eurosenttiä kilometriltä. Jos mopolla ajaa 20 kilometriä päivässä eli reilut puoli tuntia, niin ajokaudella kertyy mittariin noin 4.000 km. Kun vakuutukset maksavat 150 euroa ja huollot 250 (nykynuoret eivät viitsi korjata niitä), niin ajokilometriä kohden se tekee 10 eurosenttiä. Netin myyntipalstoilla noita vehkeitä ei myydä yli kymmentä tuhatta kilometriä ajettuna - edes Vespoja - joten realismia on laskea pääomakustannusten tekevän 10 eurosenttiä ajokilometriä kohti.

Mopoilun kokonaiskustannukset ovat siis 24,5 senttiä/km. Se on tarkkaan ottaen sama, mitä hallitus suunnittele uudeksi kilometrikorvauksen ylärajaksi. Olemme palanneet sotien jälkeisiin aikoihin. Vihreä aate tunnetusti haikailee menneitä, romanttisia aikoja, jolloin virkamiehet tienasivat rahvasta enemmän, hevoset lannottivat tienpenkkoja ja ihmiset elivät symbioosissa äiti-gaian kanssa. Näillä köyhyyttä ihannoivilla tavoitteilla ja päätöksillä pääsemme koko kansan voimin osoittamaan kunnioituksemme Pohjois-Korean suurenmoiselle yhteiskuntamallille. Eläköön EU!

perjantai 19. lokakuuta 2012

Sademäärät ja auringonpilkut

Ehdottomasti paras esimerkki ihmisen aiheuttaman ilmaston lämpenemisen uskonnollisesta luonteesta ilmenee sen kannattajien suhtautumisessa tutkimuksiin, joissa esitetään menneisyydessä olleen nykyistä lämpimämpiä ajanjaksoja. Normaali ihminen suhtautuisi tähän tietoon huojentuneena, että "hieno juttu, tämä ei olekaan ihmiskunnan pahin kuviteltavissa oleva uhkakuva". Maailmanloppua maalailevalta papistolta moinen tilannekatsaus uhkaa viedä särpimen, jos seurakunta lopettaa ostamasta almuja.

Uuden tanskalais-ruotsalaisen tutkimuksen mukaan viimeisen kahden tuhannen vuoden aikana on ollut selvästi keskiarvoa lämpimämpiä (keskiajan lämmin kausi vuosina 950-1050) ja kylmempiä (pikku jääkausi vuosina 1580-1720) jaksoja. Tässä vaiheessa ilmastopapit vauhkoontuneina selittävät, etteivät ne todista yhtään mitään. Vaan todistavathan ne ainakin sen, että eläinlajit eivät kuole sukupuuttoon ja meret happamoidu piloille. Miettikääpä nyt itse - tämähän on uutisena mitä parhain! Meitä ei olekaan tuomittu tuhoon vaan voimme nauttia elämästämme pakenematta erämaahan odottamaan jumalan rangaistusta käyttämästämme halvasta energiasta.

Kirjoitin juuri (Aurinko armas kuivas satehen 17.10.2012), että tsekkiläinen tutkija on löytänyt yhteyden aurinkokunnan massakeskipisteen siirtymän ja maapallon lämpötilavaihteluiden välillä. Tieto ei suinkaan ole uusi, koska on tehty lukuisia (tässä ja tässä) vastaavia havaintoja, joissa jokien virtaamat (sademäärät) noudattavat auringonpilkkujaksoja. Tietoa siis on ollut tarjolla; vain ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta on puuttunut.

Vaikka ihmiskunta ei enää ole niin riippuvainen säiden vaihteluista, on nykyisen auringonpilkkujakson (nro 24) arvioitu aiheuttavan heikkoja sademääriä ja sitä kautta huonoja satoja. Niissä ei sinänsä ole mitään poikkeuksellista, sillä 80-luvulla Afrikan sarvea piinasi pitkä kuivuus ja 60-luvulla Intiassa kuoli arviolta pari miljoonaa ihmistä nälkään huonoina satovuosina. Se että tällä ei ole mitään tekemistä hiilidioksidin kanssa on - tai pitäisi olla - politiikan kannalta paljon nykyistä oleellisempaa. Vihreän liikkeen ja sitä myötäilevän Suuren Valtiopuolueen edustajat puhuvat laivojen rikkipäästöistä, päästökaupasta ja ympäristöveroista kuin pyhästä kolmiyhteydestä yrittäen peitellä temppelinsä kivijalan murenemista.

Vastuunkantajat työnsä ääressä

Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen kirjoitti Talouselämässä (33/2012) tulleensa 2011 eduskuntavaaleissa yllätetyksi ns. housut kintuissa, millä hän viittasi edustamansa yhtiön huonoon ennustukseen vaalien tuloksesta eli Perussuomalaisten voitonjuhlista. Juho kertoo lehdessä, minkälaisella sielunmaisemalla suomalaiset ovat taas äänestyspaikoille kulkemassa. Hän toteaa, että Suomen kansan yhteinen missio kunnallisvaaleissa 2012 on hyvinvointivaltion yhteiskuntasopimus. Hassua - media on toitottanut jo vuosia, ettei ole yhteistä suomalaista arvopohjaa tai ainakaan mitään kulttuurista suomalaisuutta. Näyttääpä olevan.

Rahkonen korostaa, että äänestäjien mukaan
Peruspalveluiden pitää olla julkisen vallan turvaamia ja kaikkien saatavilla ilman eri maksua. Äänestäjien enemmistö ei ole huolissaan verojen nostosta vaan sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuudesta. Suomalainen yhteiskuntasopimus pelaa SDP:n pussiin, koska Suomi on täynnä demareita ja kaappidemareita. Epävarmuuden oloissa ihmiset tukeutuvat hyvinvointivaltioon; monille vapaa markkinatalous ei ole enää houkutteleva ajatus.
Jos suomalainen kulttuurinen arvopohja siis on kuin onkin olemassa, niin miltä se näyttää? Onko se sisäänpäin kääntynyt impivaaralainen ja ennakkoluuloista voimansa ammentavaa kateutta, vai onko se kunkin omaa ja kaikkien yhteistä menestystä janoavaa kansainvälistä ennakkoluulottomuutta? Tunnetuin suomalainen salkunhoitaja Mika Heikkilä kirjoittaa kolumnissaan Arvopaperi-lehdessä:
Tämän hetken suomalaisessa ilmapiirissä tuntuu tärkeintä olevan kaikkien kasvun mahdollisuuksien rajaaminen ja poistaminen. Menestyä ei saa, ei ainakaan liian hyvin, eikä ainakaan Suomessa. Yrittää ei kannata, ei ainakaan menestyä taloudellisesti, koska näin lisää eriarvoisuutta ja ”vähemmän yrittävien” pahaa mieltä.
Kuten Heikkilä totesi, yhtäkään ideaa ei vaalikeskusteluissa ole tullut, kuinka varallisuuttamme lisätään. Olemme kuulleet vain ajatuksia siitä, mikä tapa jakaa sitä on paras tai "oikeudenmukaisin". Nyt käytävät kunnallisvaalit ovat todellakin kansalaisten aloitekyvyn lahtaamisen suurpeijaiset. Valvontaa ja kyttäystä kannattava Suuri Valtiopuolue haluaa päättää kaikista kansalaisten asioista perustellen korkealla verotuksella omaa olemassaolonsa oikeutusta. Suuri Valtiopuolue koostuu kahdeksasta ryhmittymästä, joista kuusi johtaa nyt maatamme. Viimeksi kun tilanne näytti maassamme tulevien sukupolvien osalta yhtä toivottamalta pankinjohtaja ja jääkärikenraali Wiljo Tuompo oli läsnä. Ratkaisutaistelut olivat hiukan kuluttaneet Päämajan miehiä kesällä 1944, joiden ulkonäköä Tuompo kuvasi muistelmissaan:
Tätä meidän piiriämme katsellessa huomaa, miten sota jätti meihin monia merkkejään. Marsalkan selkä on koukistunut, Heinrichsin silmät painuneet, Nenosen tukka harventunut ja harmaantunut, Airon tukka on harmaa, Paasonen aina synkkä ja vakava, Palojärven selkä on köyristynyt. Rintamakomentajista Oesch on aivan harmaa, Järvinen samoin ja Mäkinen osittain., Öhquist on laiha ja harmaantunut, kasvot ryppyiset.
Olipa hän ehtinyt ottaa yhden kuvankin päämajan tilannepöydän vakavailmeisestä vastuunkantajasta.

torstai 18. lokakuuta 2012

Monalisa ja vilpitön mieli

Israelin puolustusvoimissa (IDF) tehtiin keskiviikkona 17.10.2012 historiaa. 20-vuotias kristitty arabinainen Monalisa Abdo ylennettiin ryhmänjohtajaksi. Hän kertoo vastaanoton olleen ristiriitainen molemmissa yhteisöissä. Armeijassa hän lunasti arvostuksensa täyttämällä hänelle annetut tehtävät moitteetta, mutta arabimiehet pitävät häntä pettureina kun taas monet tytöt ovat osoittaneet kiinnostuksensa liittyä itsekin Israelin asevoimiin.

Mona palvelee IDF:n terrorismin vastaisessa yksikössä ja on elävä esimerkki niille vasemmiston partaradikaaleille, joille Israel on "apartheid-valtio". Monan jaloissa on punaiset saappaat, joita Israelin armeijassa käyttävät vain harvat ja valitut - eräänlainen vastine Amerikan Navy SEALS-yksikölle. Mona perustelee asepalvelustaan halullaan pelkkien etuisuuksien sijaan olevansa valmis myös antamaan jotain isänmaalleen. Kukapa olisi uskonut, että äärioikeistolaisia arabeita lasketaan Israelin asevoimiin...

Vasemmiston paras puoli on mielestäni se, että se nostaa ennakkoluulottomasti erilaisia epäkohtia esiin. Viimeiset vuosikymmenet aina 70-luvulta asti heidän kiihkomielinen arvostelu on pitänyt huolta siitä, että Israelin armeija on ollut median suurennuslasin alla, eikä sillä ole ollut mitään mahdollisuutta toistuviin ylilyönteihin. Maa on joutunut kehittämään itseään, toimintaansa ja moraaliaan jatkuvasti parempaan suuntaan toisin kuin arabit, joille on heidän syntyperänsä ja rotunsa tähden katsottu vähemmänkin riittävän. Tämä on "positiivisen diskriminaation" keskeinen ongelma.

Kun yksilöt luokitellaan heidän syntyperänsä ja uskontonsa tähden kelvottomammiksi ja kykenemättömämmiksi kuin valkoiseen väestöön kuuluva keskivertoa edustava länsimainen perheellinen mies tai nainen, vain harvalla on itsekunnioitusta ja voimia nostaa itsensä ylös siitä henkisestä maakuopasta. Kun samaa politiikkaa jatketaan vuosikymmeniä ja se kohdistetaan kokonaisiin sukupolviin, on melko varmaa että sitä saadaan avustajiaan ideologisesti ja toimintatavoiltaan muistuttavia radikaaleja. Nämä radikaalit matkivat avustajiensa arvomaailmaa, jossa alempiarvoisia sortava kohtelu on sallittua, kunhan se tehdään ns. vilpittömin mielin.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Aurinko armas kuivas satehen

Säitä pitelee, sano...

Helsingin Totuuden penaali Heli Saavalainen kirjoitti eilen, että "Ilmastonmuutos näkyy jo Suomen luonnossa". Väite on niin monella tasolla harhaanjohtava, etten käy kaikkien versojen kimppuun vaan keskityn keksityn tarinan ytimeen - ihmisen aiheuttamaan ilmaston lämpenemiseen. Ei muutokseen, kuten nämä häviölle jääneet politrukit yrittävät kikkailla samoin kuin 1990-luvun sosialistit, jotka kiistivät Neuvostoliiton olleen sosialistinen yhteiskunta.

Edesmennyt Timo Niroma kirjoitti vuosia sitten laajan artikkelin auringon magneettikentän vaikutuksesta maapallon magneettikenttään ja pilvisyyteen. Ajatus myötäilee Svensmarkin teoriaa, että kosmiset säteet muodostavat ilmakehässä olevan vesihöyryn avulla pilviä, jotka viilentävät ilmastoa. Teorialla on vahvaa näyttöä esimerkiksi Afrikan jokien virtaamiin, joiden on todellakin havaittu seuraavan muutoksia auringonpilkkujen määrässä.

Tässä linkissä on havainnollistava kuvasarja, joka esittää planeettojen vetovoiman vaikutuksen Auringon kulkurataan avaruudessa. Aurinko huojuu kulkuradallaan massakeskipisteen sijainnin muutoksista johtuen kuin putkessa, jonka halkaisija on Auringon halkaisijan luokkaa (1,4 milj. km). Huojunta aiheuttaa valtavia kiihdytyksiä, jotka saavat Auringon tiiviin ytimen värisemään, mikä puolestaan heijastuu mm. auringonpilkkujen määrään. Koska planeettojen liikeradat voidaan helposti laskea, myös massakeskipisteen sijainti voidaan helposti simuloida kauas sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen.

Seuraavat 150 vuotta Auringon aktiivisuus laskee ja muistuttaa 1600-luvun ns. Maunderin minimiä, kuten tässä linkissä havainnollistetaan. Nykyinen auringonpilkkujakso on numero 24, joka arvion mukaan on poikkeuksellisen vähäpilkkuinen. Vielä jakson alkaessa enemmistö tutkijoista uskoi sen olevan poikkeuksellisen aktiivinen kausi, mutta toisin siis kävi. Auringon inertia (liikevoiman vastustus) aiheuttaa Auringon kulkuradassa tiettyjä säännönmukaisuuksia, jotka siis vaikuttavat maapallon ilmastoon, jonka tsekkiläinen Invanka Charvatova hyvin osoittaa. Hänen mukaansa viime vuosisadalla noin 50 vuoden ajan massakeskipiste piirsi kolmiapilaa muistuttavan kuvion Auringon kulkuradan suuntaan katsottuna. Nyt olemme siirtyneet noin 150-vuoden kauteen, jolloin massakeskipisteen kulku heiluttaa Aurinkoa täysin satunnaisen näköisesti, ja viimeksi sellainen havaittiin Maunderin minimiä ennen. Hän ei kuitenkaan ennusta mitään pikkujääkautta, koska auringonpilkkujen lisäksi muutkin tekijät vaikuttavat auringon aktiivisuuteen.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Osattiin sitä ennenkin

Perinteikäs Söderströms oli varhaisia ruotsinkielisiä kansallismielisiä kustantamoita. Sen suomenkielinen sisaryhtiö Werner Söderström julkaisi vuodesta 1880 alkaen Valvoja-lehteä, jonka nimi muuttui sittemmin muotoon Valvoja-Aika, Suomalainen Suomi-Valvoja, Aika ja tätä nykyä pelkkä Kanava, ja kustantajaksi on vaihtunut Otavamedia. Itsenäistymisen aikaan lehden toimituskunnassa vaikutti Anna-Maria Tallgren, joka ajan tapaan sai tytöksi hyvän koulutuksen kiitos pappina toimineen isänsä.

Tallgren oli omana aikanaan pelätty vahvoine ja radikaaleine mielipiteineen, joista varsinkin sekulaarit feministiset painotukset saivat aikaan pienempiä ja suurempia myrskyjä vesilaseissa. Tallgren avioitui 58-vuotiaana vuonna 1944 itseään parikymmentä vuotta vanhemman arkkipiispa Erkki Kailan kanssa. Arkkipiispan arvovaltaa naimakauppa koetteli kovin voimin kotimaassa, mutta muuten synkkään historian ajanjaksoon liittyi kuitenkin mielenkiintoinen anekdootti Saksan ulkomaanpiispa Theodor Heckelin osallistuminen suomalaiseen piispanvihmikykseen Kailan aikana.

Henckelin vierailu Suomeen oli suomalaista historiankirjoitusta ajatellen varsin merkittävä. Meillähän pidettiin pitkälti 80-luvulle asti kirkkoa Kari Suomalaisen kypäräpäisen papin mukaisena sysimustana patakonservatiivina instituutiona. Maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa pienten seurakuntien papeilla toki olikin voimakas ote seurakuntansa lampaisiin, mutta kirkko oli silti hyvinkin riippumaton poliittisesta ohjauksesta. Saksassa kirkko oli natsien kovan paineen alla, mistä pääministeri Edwin Linkomies piirtää synkän kuvan muistelmissaan:
Tiesin, että Henckel oli osoittanut huomattavaa ystävyyttä Suomen kirkolle. Halusin tietää piilikö hänen harrastuksessaan natsilaista kirkollista imperialismia vai oliko se aito mielenkiinnon ilmaus. Ulkonaiselta olemukseltaan hän oli yhdistelmä ryhdikästä tarmoa ja hyväntahtoista lempeyttä. Lähemmin tarkasteltuna olin huomaavinani hänessä jonkinlaista epävarmuutta, jonka tulkitsin johtuvan hänen kotimaassaan kokemistaan vaivoista. Tulinkin pian huomaamaan, että hän ei ollut kansallissosialisti vaan vilpitön kristitty. Kansallissosialistisessa Saksassa korkeassa asemassa oleva kristitty oli mielenkiintoinen tuttavuus.

Tiedustelin häneltä, aikoiko hän käydä myös Helsingissä, ja kun hän vastasi myöntävästi, kehotin häntä tulemaan luokseni saadaksemme keskustella rauhassa. Kutsuni pani hänet säpsähtämään. Hän huomautti ettei saksalaisen käynti vieraan maan pääministerin luona ollut niin yksinkertainen asia, vaan hänen piti hankkia lupa ulkoasiainministeriöltään. Sanoin siihen, että käynti on tietenkin aivan yksityinen eikä käsitettävissä vierailuksi pääministerin luona vaan henkilökohtaisen tuttavan. Epäillen hän kysyi, eikö ehkä tieto hänen käynnistään voisi tulla sanomalehtiin. Rauhoitin häntä sanoen, ettei yksityiskäynneistä pääministerin luona meillä koskaan julkaistu uutisia. Sen kuultuaan hän epäröiden lupasi noudattaa kutsuani.

Kun määräpäivänä tulin valtioneuvostosta asuntooni, kuulin vaimoltani saksalaisen seurakunnan kirkkoherran käyneen luonamme varmistamassa, että piispa todella huomaamatta saattoi saapua luokseni. Niin varovainen täytyi kansallissosialistisessa saksassa kirkonmiehen olla, että lähetti tiedustelijan edeltä ottamaan selvää olosuhteista. Vasta kun hän oli saanut varmuuden, ettei käynti voi tulla ulkopuolisten tietoon, hän uskalsi saapua.

Heckel ei salannut sitä, että Saksan kansallissosialistinen valtiovalta suhtautui kristilliseen rakkaudentyöhön, vieläpä koko kristilliseen kirkkoon, peittelemättömän kielteisesti. Hän sanoi usein esittävänsä sanankuulijoilleen Suomen eräänlaisena ihannemaana, jossa valtiovalta tukee kirkkoa ja osoittaa kaikinpuolin ymmärtävänsä sen merkityksen. Saksan kirkolla ei ollut vapautta vaan se oli suorastaan vainottu. Olin yllättynyt siitä vilpittömyydestä, millä hän - tosin varovaisessa muodossa - antoi kuvan olosuhteista, joissa hän työskenteli. Keskustelumme sivusi myös sotaa. Kun omana käsityksenäni sanoin, että tässä sodassa näytti inhimillinen hybris, liiallinen ylpeys, saavan rangaistuksensa, hän tuli hyvin mietteliääksi. Hän selvästi ymmärsi mitä tarkoitin. Erosimme kättä puristaen haikean mielialan vallitessa. Kummallakaan ei ollut aihetta iloon, siksi synkältä tuntui maailma ympärillämme.
Linkomiehen maailmankuvaa uskontoon avaa tämäkin toteamus:
Pääministerinä jouduin pitämään monia puheita. Kaikille niille yhteistä oli, etten vedonnut Jumalaan enkä esittänyt luottamustani siihen, että hän oli pitävä Suomen kansasta huolen. Koska en ole itse uskonnollinen, en myöskään koskaan tahtonut vedota muiden uskonnollisiin tunteisiin enkä vakuuttaa uskoani sellaiseen, johon en itse voinut panna turvaani. Tämä ei merkitse, ettenkö anna arvoa uskonnolle. Se on epäilemättä suuri voimanlähde sille, joka sen on omaksunut persoonalliseksi ominaisuudekseen. Yhteiskunta, jonka jäsenet kykenevät vakaasti luottamaan siihen, että Jumala suojelee heitä ja että heidän asiansa heidän uskoessaan sen Jumalan huomaan on parhaissa mahdollisissa käsissä, on varmasti voimakkaampi kuin uskonnoton yhteiskunta.

Mutta en mahda sille mitään, etten ole vakaumuksellinen kristitty. Sen vuoksi en pääministerinä voinut pakottautua teesekentelemään. En voinut vakuuttaa uskoa Jumalan apuun, kun en itse luottanut siihen. Niinpä en niissäkään kahdessa puheessa, jotka pidin suurimman vaaran hetkellä Kannaksen hyökkäyksen aikana, puhunut mitään siitä, että Jumala on meitä auttava ja että meidän oli luotettava hänen vanhurskaaseen voimaansa.

Tajusin syvästi että kirkkokansa ja minä kuuluimme eri maailmoihin. Kokemukseni mukaan liiallinen uskonnollisuus ei ole hallitusmiehelle yksinomaan eduksi. Se johtaa, niin suuren henkilökohtaisen voimanlisän kuin se voikin antaa, helposti fatalismiin ja passiivisuuteen. Usko siihen, että Jumala auttaa oikeamielisiä, voi ylläpitää liiallista toiveikkuutta hetkellä, jolloin on tunnustettava se, ettei Jumala näytäkään olevan oikean asian puolella, vaan antaa pahan ainakin hetkellisesti voittaa.

maanantai 15. lokakuuta 2012

7:129

Muslimien määrä on tällä hetkellä noin 1,3 miljardia eli vajaa 20% maailman väestöstä. Juutalaisia on noin 14 miljoonaa eli 0,2% - sadasosa muslimien määrästä.

Muslimien saamat Nobel-palkinnot:

Kirjallisuus:
1988 - Najib Mahfooz

Rauha:
1978 - Mohamed Anwar El-Sadat
1990 - Elias James Corey
1994 - Yaser Arafat
1999 - Ahmed Zewai

Talous:
(nolla)

Fysiikka:
(nolla)

Lääketiede:
1960 - Peter Brian Medawar
1998 - Ferid Mourad

YHTEENSÄ: (7) SEITSEMÄN

Juutalaisten saamat Nobel-palkinnot:

Kirjallisuus:
1910 - Paul Heyse
1927 - Henri Bergson
1958 - Boris Pasternak
1966 - Shmuel Yosef Agnon
1966 - Nelly Sachs
1976 - Saul Bellow
1978 - Isaac Bashevis Singer
1981 - Elias Canetti
1987 - Joseph Brodsky
1991 - Nadine Gordimer World

Rauha:
1911 - Alfred Fried
1911 - Tobias Michael Carel Asser
1968 - Rene Cassin
1973 - Henry Kissinger
1978 - Menachem Begin
1986 - Elie Wiesel
1994 - Shimon Peres
1994 - Yitzhak Rabin

Fysiikka:
1905 - Adolph Von Baeyer
1906 - Henri Moissan
1907 - Albert Abraham Michelson
1908 - Gabriel Lippmann
1910 - Otto Wallach
1915 - Richard Willstaetter
1918 - Fritz Haber
1921 - Albert Einstein
1922 - Niels Bohr
1925 - James Franck
1925 - Gustav Hertz
1943 - Gustav Stern
1943 - George Charles de Hevesy
1944 - Isidor Issac Rabi
1952 - Felix Bloch
1954 - Max Born
1958 - Igor Tamm
1959 - Emilio Segre
1960 - Donald A. Glaser
1961 - Robert Hofstadter
1961 - Melvin Calvin
1962 - Lev Davidovich Landau
1962 - Max Ferdinand Perutz
1965 - Richard Phillips Feynman
1965 - Julian Schwinger
1969 - Murray Gell-Mann
1971 - Dennis Gabor
1972 - William Howard Stein
1973 - Brian David Josephson
1975 - Benjamin Mottleson
1976 - Burton Richter
1977 - Ilya Prigogine
1978 - Arno Allan Penzias
1978 - Peter L Kapitza
1979 - Stephen Weinberg
1979 - Sheldon Glashow
1979 - Herbert Charles Brown
1980 - Paul Berg
1980 - Walter Gilbert
1981 - Roald Hoffmann
1982 - Aaron Klug
1985 - Albert A. Hauptman
1985 - Jerome Karle
1986 - Dudley R. Herschbach
1988 - Robert Huber
1988 - Leon Lederman
1988 - Melvin Schwartz
1988 - Jack Steinberger
1989 - Sidney Altman
1990 - Jerome Friedman
1992 - Rudolph Marcus
1995 - Martin Perl
2000 - Alan J. Heeger

Talous:
1970 - Paul Anthony Samuelson
1971 - Simon Kuznets
1972 - Kenneth Joseph Arrow
1975 - Leonid Kantorovich
1976 - Milton Friedman
1978 - Herbert A. Simon
1980 - Lawrence Robert Klein
1985 - Franco Modigliani
1987 - Robert M. Solow
1990 - Harry Markowitz
1990 - Merton Miller
1992 - Gary Becker
1993 - Robert Fogel

Lääketiede:
1908 - Elie Metchnikoff
1908 - Paul Erlich
1914 - Robert Barany
1922 - Otto Meyerhof
1930 - Karl Landsteiner
1931 - Otto Warburg
1936 - Otto Loewi
1944 - Joseph Erlanger
1944 - Herbert Spencer Gasser
1945 - Ernst Boris Chain
1946 - Hermann Joseph Muller
1950 - Tadeus Reichstein
1952 - Selman Abraham Waksman
1953 - Hans Krebs
1953 - Fritz Albert Lipmann
1958 - Joshua Lederberg
1959 - Arthur Kornberg
1964 - Konrad Bloch
1965 - Francois Jacob
1965 - Andre Lwoff
1967 - George Wald
1968 - Marshall W. Nirenberg
1969 - Salvador Luria
1970 - Julius Axelrod
1970 - Sir Bernard Katz
1972 - Gerald Maurice Edelman
1975 - Howard Martin Temin
1976 - Baruch S. Blumberg
1977 - Roselyn Sussman Yalow
1978 - Daniel Nathans
1980 - Baruj Benacerraf
1984 - Cesar Milstein
1985 - Michael Stuart Brown
1985 - Joseph L. Goldstein
1986 - Stanley Cohen [& Rita Levi-Montalcini]
1988 - Gertrude Elion
1989 - Harold Varmus
1991 - Erwin Neher
1991 - Bert Sakmann
1993 - Richard J. Roberts
1993 - Phillip Sharp
1994 - Alfred Gilman
1995 - Edward B. Lewis
1996 - Lu RoseIacovino

YHTEENSÄ: 129

Juutalaiset eivät aivopese lapsiaan sotilaallista koulutusta antavilla lehdillä, eivät opeta heitä räjäyttämään itseään ja aiheuttamaan mahdollisimman tuhoa muille.

Juutalaiset eivät kaappaa lentokoneita, eivät tapa olympiaurheilijoita tai räjäytä itseään saksalaisissa ravintoloissa. Juutalaiset eivät tuhoa kirkkoja eivätkä osoita mieltään tappamalla joukouttain muita ihmisiä. Juutalaiset eivät syyllisty ihmiskauppaan eikä heillä ole johtajia, jotka yllyttäisivät kansalaisiaan pyhään sotaan ja tuhoamaan toisia kansakuntia.

Muslimien voisi olla syytä panostaa lasten koulutukseen ja lopettaa syyttämästä länttä ja erityisesti juutalaisia kaikista kohtaamistaan vaikeuksista. Muslimit voisivat avoimesti kertoa omista saavutuksistaan ihmiskunnan hyväksi, jos he haluavat saada arvostusta uskonnolleen.

Erityisen hyvin Lähi-idän kriisi kiteytyy kahteen lauseeseen:
1) Jos arabit laskevat aseensa, Lähi-idän sota päättyy.
2) Jos juutalaiset laskevat aseensa, Israelin olemassaolo päättyy.